Controller, raportointi
Tietoa tehtävästä
Meillä on taito tehdä vähemmästä enemmän pitämällä energia liikkeessä ja ohjaamalla sitä energiaverkoillamme tehokkaasti
Haemme nyt Vantaan Energiaan raportoinnin Controlleria kasvavaan talous- ja rahoitusyksikköön Tikkurilan toimistoomme. Talous- ja rahoitusyksikkömme vastaa Vantaan Energia -konsernin talous-, rahoitus- ja hankintapalveluiden järjestämisestä ja kehittämisestä.
Tehtävässäsi raportoinnin Controllerina toimit konsernin sisäisen laskennan järjestelmän pääkäyttäjänä ja vastaat sen kehittämisestä, integraatioiden ylläpidosta sekä järjestelmän tuesta. Ohjaat konsernin raportointi- ja ennusteprosessia. Koostat konsernin kuukausiraportin ja osallistut sen esittämiseen johdolle. Roolissasi toimit myös konsernipalveluiden Controllerina. Viet aktiivisesti eteenpäin erityisesti järjestelmän tietosisältöön, ennustamiseen ja raportointiin liittyviä kehitystehtäviä.
Etsimme muutoksentekijöitä varmistamaan kanssamme, että energia ja rajalliset resurssit kiertävät mahdollisimman fiksusti ja niistä saadaan yhä enemmän irti!
Me lupaamme sinulle
Monipuolisen työkuvan. Meillä tehdään työtä, jolla on merkitystä: työskentelemme ratkaistaksemme aikamme suurimpia haasteita energian ja materiaalien kiertämisessä. Saat mahdollisuuksien mukaan muokata tehtäväsi omannäköiseksesi ja oman osaamisesi painopisteet voivat vaikuttaa työsi sisältöihin.
Mahdollisuuden kasvaa urallasi. Me uskomme jatkuvaan kehittymiseen. Tuemme jokaista omassa urakehityksessään.
Vakaan pohjan toimia. Olemme ketterä ja muuntautumiskykyinen organisaatio ja etsimme uteliaasti ratkaisuja niin pieniin kuin isoihinkin haasteisiin. Kaupunkiomisteisena yhtiönä taloudellinen menestyksemme palautuu takaisin omistajillemme - eli kaupunkilaisille. Työskentelemällä meillä tai meidän kanssamme pääsee vaikuttamaan yhteiskunnan peruspilarin, energiajärjestelmän, kehittymiseen.
Loistavan työyhteisön. Meillä on ilmapiiri, jossa kaikki ovat yhdenvertaisia: meillä saat olla oma itsesi! Työkaveria autetaan ja onnistumisista iloitaan yhdessä. Uskomme yhdessä tekemisen voimaan. Me käymme hyvällä energialla ja pistämme mielellämme sen kiertämään.
Hyvät henkilöstöedut. Tarjoamme laajan valikoiman työsuhde-etuja, mukaan lukien kattava työterveyshuolto, ePassi ja erikoislääkäripalkkio.
Sinulta odotamme
Ylempää korkeakoulututkintoa kaupalliselta tai tekniseltä alalta.
Usean vuoden monipuolista kokemusta sisäisestä laskennasta sisältäen myös ulkoisen laskennan tehtäviä.
Vahvaa taloustietojärjestelmäosaamista ja kokemusta järjestelmien kehittämisestä.
Laajaa ymmärrystä ennuste- ja raportointiprosesseista.
Priorisointikykyä ja oman ajankäytön hallintaa.
Kykyä haastaa olemassa olevia toimintatapoja.
Erinomaisia yhteistyö- ja viestintätaitoja.
Halua syventää kiertotalous-, kaukolämpö-, sähkö- ja sähkönsiirtoliiketoimintojen tuntemusta.
Kokemuksen Workday Adaptive Planning -järjestelmästä katsomme eduksesi.
Tule meille ravistelemaan energia-alan totuttuja toimintatapoja!
Täytä hakemus verkkosivuillamme https://vantaanenergia.solaforce.com/app/external/jobs. Hakuaika tehtävään päättyy 22.10.2024.
Rekrytoinnin aikataulu
Hakemuksia käydään läpi hakuajan kuluessa ja ensimmäiset haastattelut järjestetään viikoilla 43 ja 44. Pyrimme saamaan rekrytoinnin maaliin marraskuun aikana.
Haluatko tietää lisää tehtävästä tai meistä työnantajana?
Corporate Controller Topi Räsänen vastailee mielellään kysymyksiisi. Topin tavoitat parhaiten 4.10.2024 klo 15–16 sekä 10.10.2024 klo 9–10 puh. 050 487 1571 tai topi.rasanen@vantaanenergia.fi.
Tietoa työnantajasta
Vantaan Energia -konserni on energia-alan rohkea suunnannäyttäjä, joka yhdistelee sujuvasti teknologioita, eri alojen asiantuntijoita ja prosesseja löytääkseen neuvokkaimmat tavat saada energian, materiaalit ja hiilidioksidin kiertämään kaupungissa luotettavasti. Ylläpidämme ja kehitämme tehokkaan ja toimitusvarman sähkön ja lämmön kiertämisen mahdollistavia energiaverkkojamme. Tavoittelemme energiantuotantomme hiilinegatiivisuutta vuoteen 2030 mennessä. Tässä tavoitteessa sähköverkkomme ovat merkittävässä roolissa puhtaan siirtymän mahdollistajana. Kunnianhimoisten suunnitelmiemme takana on osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstömme, josta huolta pitäminen on meille kunnia-asia.
Meillä työt tehdään hyvällä energialla, tinkimättömällä ammattitaidolla ja korkealla työmoraalilla: hoidamme hommat kunnolla niin jokaiselle asiakkaalle kuin laajasti yhteiskunnassakin.
Tule ratkaisemaan aikamme suurimpia haasteita kanssamme!
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/vantaan-energia/0124461-3
Lue lisää työnantajasta
- Vantaan Energia Oy Kaukolämmön rakennuttaja, Vantaan Energia Oy, Vantaa
Vantaan Energia Oy muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle