Tietoa tehtävästä
Mehiläinen on yksi Suomen johtavista terveydenhuoltoalan yrityksistä. Suhtaudumme ennakkoluulottomasti toimintamme kehittämiseen ja viemme rohkeasti ideat toteutukseen saakka, jo 115 vuoden ajan. Mehiläisen tarina ei kuitenkaan ole tarina yrityksestä, vaan ihmisistä ja asenteesta. Jokainen mehiläisistä tekee tärkeää ja merkityksellistä työtä omassa roolissaan ja jokaisella on mahdollisuus osallistua, ideoida ja luoda uutta. Digitaalisissa palveluissa meillä työskentelee kulissien takana reilu 200 henkilöä erinäisissä teknisissä rooleissa.
Asiantuntijoillamme on rohkea asenne, ja he ovat aina halukkaita kehittymään ja oppimaan uutta, sillä meillä uudet ratkaisut ja moderni teknologia ovat kaiken tekemisen ytimessä. Tavoitteemme onkin olla edelläkävijä digitaalisissa ratkaisuissa esimerkiksi kehittämällä hoidon laatua ja vaikuttavuutta datan avulla sekä kehittämällä työkaluja ennakoivaa hoitoa varten.
DATA-ANALYYTIKKO
Data Science ja AI -tiimi toimii liiketoiminnan ytimessä ja heidän vastuullaan on kehittää Mehiläisen ammattilaisille ja asiakkaille digitaalisia ratkaisuja datan, analytiikan ja tekoälyn avulla. Heidän tehtävänään on rakentaa malleja ja sovelluksia, jossa tekoälyn ja koneoppimisen hyödyntäminen tehostaa ja helpottaa palvelujamme ja toimintaamme. Tiimi on merkittävässä roolissa kehittämässä edistyksellisiä ratkaisuja, jotka helpottavat konkreettisesti lääkäreiden ja hoitajien työtä, vapauttaen heidän aikaansa varsinaiseen hoitotyöhön.
Data Science ja AI-tiimi koostuu lahjakkaista asiantuntijoista, kuten Data Scientisteistä ja AI Engineereistä. Data-analyytikko työskentelet osana tiimiä ja pääsee hyödyntämään monipuolista data-analytiikan osaamistaan terveydenhuollon toimintaympäristössä. Henkilön vastuulla on kehittää ja tuottaa luotettavia tietojohtamisen raportteja ja analyysejä päätöksenteon tueksi. Tavoitteena on tuottaa oivalluksia, jotka tukevat liiketoiminnan päätöksentekoa ja strategista suunnittelua. Henkilö työskentelee tiiviissä yhteistyössä useiden sidosryhmien kuten terveydenhuollon ammattilaisten, IT:n, talouden ja johdon kanssa.
Odotamme sinulta:
Vahvaa osaaminen data-analytiikasta
Erinomaiset SQL-taidot (erityisesti MSSQL) ja syvällinen Power BI -osaaminen.
Hallitset tilastollisen analyysin menetelmät ja osaat soveltaa niitä käytännön työssä.
Python-ohjelmointitaito ja versionhallintatyökalujen (Git) tuntemus katsotaan eduksi.
Arvostamme myös aiempaa kokemusta tekoälyn hyödyntämisestä data-analytiikassa sekä terveydenhuollon tietojohtamisen tuntemusta.
Kyky esittää monimutkaista dataa ja analyysejä selkeästi ja ymmärrettävästi eri sidosryhmille.
Ymmärrys liiketoiminnan prosesseista ja tavoitteista, jotta analyysit voidaan kohdistaa oikein.
Soveltuva tutkinto esimerkiksi tilastotieteestä, matematiikasta, tietojenkäsittelytieteestä tai muulta soveltuvalta alalta.
Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
Mehiläinen työnantajana:
Mehiläisen ammattilaisia kuvastaa ennen kaikkea yrittäjähenkinen asenne ja aloitteellisuus. Meillä saat paljon vapautta, mutta myös vastuuta. Välittäminen luo myös perustan kaikelle toiminnallemme ja me kohtaamme jokaisen ihmisen ainutkertaisena kunnioittaen myös heidän erilaisuuttaan.
Välittäminen tarkoittaa myös, että emme jätä ketään yksin vaan tuemme toisiamme ja kasvamme yhdessä. Välitämme ja otamme vastuuta, mikä tarkoittaa, että pidämme lupauksemme, luotamme toisiimme ja hoidamme sovitut asiat loppuun. Näin luomme työpaikan, jossa on erinomaiset edellytykset onnistumisille.
Jos innostut yllä olevasta kuvauksesta Mehiläisen digitaalisten palveluiden kulttuurista ja koet omaksesi vastuun ottamisen ja haluat työskennellä osana asiantuntijatiimiämme, niin jätä meille hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pian rekrytointijärjestelmämme kautta. Pidämme ilmoitusta auki 20.1.2025 saakka. Huomioithan, että käymme hakemuksia läpi ja kutsumme jatkoon valitut haastatteluun jo hakuajan aikana.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Antti O. Niskanen
Director, Data Science & AI
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 21.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.