Iltapäiväkerhonohjaaja
Tikkurilan seurakuntaTietoa tehtävästä
Iltapäiväkerhonohjaaja
Tikkurilan seurakuntaan haetaan koululaisten iltapäiväkerhon ohjaajaa Ylästön seurakuntatalolle (Lehtikummuntie 2, 01690 Vantaa). Työ on määräaikainen ja alkaa tammikuussa 2024 ja päättyy 30.6.2025.
Työtehtäviin kuuluu työn suunnittelua ja toteutusta yhdessä toisen ohjaajan kanssa. Kerhossa toteutetaan viikkosuunnitelmaa, joka sisältää mm. askartelua, ulkoilua ja lasten kanssa yhdessä toimimista. Lisäksi tehtäviin kuuluu välipalojen tilaus, valmistaminen ja tarjoilu. Tehtävä sisältää myös perhekerhotyötä ja rippikoulutyötä.
Haemme ohjaajaa, jolla on kokemusta lasten kanssa työskentelystä; hyvät ryhmänhallinta- ja vuorovaikutustaidot. Arvostamme tiimityö- sekä organisointitaitoja, että myös vastuullista ja itsenäistä työotetta. Hakijan tulee olla konfirmoitu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Tehtävään valitun tulee ennen tehtävän vastaanottamista toimittaa työnantajalle rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2022) mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa.
Koulutukseltasi voit olla esim. lastenohjaaja (lapsi- ja perhetyön tutkinto/kasvatus- ja ohjausalan tutkinto), aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, sosionomi. Otamme huomioon myös vastavalmistuvat.
Palkkaus on KirVesTes vaativuusryhmän 402 mukaan on 2196,78 euroa/kk. Peruspalkan lisäksi mahdollinen kokemuslisä aikaisemman työkokemuksen perusteella 79-295€/kk.
Hakemukset lähetetään sähköisesti KirkkoRekryn kautta, hakuaika päättyy 15.12.2023.
Haastattelut pidetään Tikkurilan kirkolla 19.12. sekä 20.12.
Outi Myllylä outi.myllyla@evl.fi, p. 050 327 1634.
Tietoa työnantajasta
Kirkko Vantaalla toimii uskon asialla ihmistä varten rohkeasti työssään uudistuen. Kirkko Vantaalla koostuu Vantaan seitsemästä evankelis-luterilaisesta seurakunnasta, joista yksi on ruotsinkielinen. Meillä työskentelee noin 350 työntekijää ja tuhansia vapaaehtoisia. Kirkkoon kuuluu Vantaalla noin 117 000 jäsentä. Meistä lisää www.kirkkovantaalla.fi
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/vantaan-seurakuntayhtyma/0202774-1