Tietoa tehtävästä
Swecolla olemme suunnittelemassa toimivia ja kestäviä vesihuoltojärjestelmiä yhdyskunnille ja teollisuuteen. Nyt sinulla on mahdollisuus liittyä mukaamme.
Haemme kesätyöntekijöitä vesihuollon suunnitteluun Tampereelle. Vesihuollon suunnittelijaharjoittelijana tehtäviisi voi kuulua esimerkiksi lähtötietojen keräämistä, suunnittelukokouksia, maastokäyntejä, suunnitteluratkaisujen muodostamista, suunnitelmakuvien laatimista (useimmiten tietomallipohjaisesti), asiakirjojen laadintaa ja toimittamista.
Suunnittelukohteemme koostuvat monipuolisista ja haastavista kaupunkien ja kuntien sekä teollisuuden vedenhankinnan ja -käsittelyn, veden johtamisen ja viemäröinnin, jäteveden puhdistamisen projekteista. Swecolla pääset osallistumaan ja jättämään kädenjälkesi vaihteleviin ja mielenkiintoisiin infran projekteihin Euroopan johtavassa suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayrityksessä. Tällä hetkellä meillä on käynnissä useita mielenkiintoisia projekteja mm. Turun ja Tampereen raitiotien hankkeet.
Mutkaton Sweco-porukka
Swecolla olet mukana luomassa tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Swecolaiset työskentelevät alan kiinnostavimpien ja haastavimpien projektien parissa Suomessa ja ympäri maailman. Odotamme, että sinulla on uteliaisuutta ja motivaatiota uuden oppimiseen!
Swecolaisille on tärkeää päästä kehittymään ja suunnittelemaan omannäköistä urapolkua, sekä työskennellä mutkattomassa ilmapiirissä, jossa arvostetaan matalaa hierarkiaa. Työnantajana olemme joustava, ja työn ja yksityiselämän kestävä yhteensovittaminen on meille tärkeää. Meillä on myös monipuoliset ja työntekijöidemme arvostamat henkilöstöedut.
Olemme sitoutuneet Vastuullinen kesäduuni -kampanjan periaatteisiin ja jokavuotisissa kyselyissä kesätyöntekijämme ovat kiittäneet aidosti hyvästä ilmapiiristä ja työtehtävien mielekkyydestä. Meillä olet osa tiimiä, jossa kaikkia arvostetaan ja kunnioitetaan riippumatta kokemusvuosista. Swecolla pääset hyödyntämään omaa osaamistasi ja esihenkilösi sekä työkaverisi tukevat sinua ja ammatillista kasvuasi: sinun ei tarvitse olla valmis asiantuntija. Kesätyöntekijöidemme yleinen tyytyväisyys on korkealla tasolla ja moni jatkaakin meillä tehtävissään kesän jälkeen.
Tutustu tarkemmin swecolaiseen työkulttuuriin: https://www.sweco.fi/ura/tyontekijalupaus/
Avaimia tehtävässä menestymiseen
Olet insinööriopiskelija (esim Ins. AMK vesihuolto tai infrasuunnittelu tai DI vesi- ja ympäristötekniikka) ja sinulla on kiinnostusta ja intoa kestävän ja toimintavarman vesihuollon suunnitteluun. Olet halukas kehittymään, suhtaudut myönteisesti uuden oppimiseen ja olet kiinnostunut ottamaan asioista selvää. Omaat hyvät tiimi- ja vuorovaikutustaidot, hahmotat kokonaisuuksia ja haet ratkaisuja eteen tuleviin tilanteisiin positiivisella asenteella. Suomen kielen taitosi mahdollistaa työskentelyn kotimaisissa projekteissa.
Lisätiedot ja hakeminen
Lisätietoja tehtävistä antaa Eppu Väänänen, puh. 044 2566201, eppu.vaananen(a)sweco.fi
Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja opintorekisteriotteesi meille alla olevan hakupainikkeen kautta. Kesätyöhakumme on avoinna 10.2.2025 asti mutta käsittelemme hakemuksia ja teemme valintoja jo hakuaikana, joten ethän suotta odottele viime hetkeen asti.
Paikkakunnat: Tampere
Swecon Infra ja liikenne -toimialan asiantuntijat tarjoavat maankäytön, liikenteen, infran, vesihuollon sekä ympäristökonsultoinnin palveluja. Olemme myös johtava raideliikenteen asiantuntija Pohjois-Euroopassa. Työmme tuloksena syntyy ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestäviä elinympäristöjä. Sweco suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 22 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli noin 2,5 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq).
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 27.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.