Kiinteistökoordinaattori
Tietoa tehtävästä
Kiinteistöjen ja ylläpidon ammattilainen, tule työskentelemään Espoon toimitilapalveluihimme! Työssäsi mahdollistat VTT:n tutkimuksen jatkuvuuden huolehtimalla toimitiloistamme ja työympäristöstämme. Tarjoamme monipuolisia ja merkityksellisiä tehtäviä, joissa voit sekä käyttää asiantuntemustasi että kehittyä ammatillisesti inspiroivassa yhteisössä tieteen ja teknologian ytimessä.
VTT on yksi Euroopan johtavista tutkimuslaitoksista. Meitä VTT:läisiä yhdistää uteliaisuus, intohimo oppimiseen ja pyrkimys ratkoa aikamme suurimpia haasteita ja kääntää ne kestävään kasvuun ja hyvinvointiin. Poikkitieteellinen ja kansainvälinen yhteisömme koostuu yli 2300 huippuammattilaisesta, jotka ovat sitoutuneet luomaan vaikuttavuutta tieteeseen perustuvien innovaatioiden avulla. Tutustu meihin tarkemmin tutkimalla VTT tech & infraa
Työnkuvaasi kuuluu:
Kiinteistökoordinaattorina vastaat nimettyjen kohteiden ylläpidosta ja toimit tärkeänä yhteyshenkilönä tutkimuksen, vuokranantajien, eri palveluntuottajien ja viranomaisten välillä.
Työtehtäviisi kuuluvat mm. ylläpidon johtaminen VTT:n vastuulla olevien kokonaisuuksien osalta, muuttojen suunnittelu ja organisointi, sekä toimitilapalveluista huolehtiminen. Suunnittelet ja toteutat ylläpito- ja PTS-korjauksia, muutostöitä ja uusien tutkimuslaitteiden edellyttämää infraa yhdessä tutkijoiden ja urakoitsijoiden kanssa.
Osana työyhteisöä kehität toimintatapoja ja tuet tiimiä omalla osaamisellasi. Teet tiivistä yhteistyötä organisaation eri toimintojen kanssa ja osallistut mahdollisuuksien mukaan erilaisiin kehityshankkeisiin.
Toimitilapalveluissa huolehdimme VTT:n kiinteistöjen ylläpidosta, toimitilojen hankinnasta, vuokra- ja alivuokrasopimuksista, talousraportoinnista sekä tiloihin liittyvistä palveluista, kuten esim. tilojen muutostöistä, siivous- ja käyttäjäpalveluista.
Osana liiketoiminnan tukiorganisaatiota toimitilapalveluilla on merkittävä rooli VTT:n pyrkiessä ratkomaan globaaleja haasteita tieteen ja teknologian avulla. Tiimin jäsenet tukevat liiketoimintaa tuottamalla erityisesti kokeellisessa tutkimuksessa tarvittavia infra-ratkaisuja.
Olet etsimämme kiinteistöjen ja ylläpidon ammattilainen, jos:
Sinulla on tehtävään soveltuva tekninen tutkinto esim. LVI- tai rakennusinsinööri
Sinulla on kokemusta kiinteistöjen ylläpitojohtamisesta sekä korjausten toteuttamisesta
Sinulla on jonkin verran ymmärrystä talotekniikasta ja olet kiinnostunut oppimaan ja kehittymään lisää tällä aihealueella
Yhteistyö ja viestintä eri sidosryhmien kanssa on sinulle sekä tuttua että sujuvaa
Olet innokas oppimaan uusia taitoja ja työtapoja
Etsimämme henkilön tunnusmerkit:
Sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ja työskentelyäsi kuvaa asiakaslähtöisyys ja palveluhenkisyys. Käärit mielelläsi myös hihat, tarttuen ennakkoluulottomasti ja ratkaisukeskeisesti erilaisiin haasteisiin ja työtehtäviin. Myös työhön sisältyvien rutiininomaisempien tehtävien hoitaminen sujuu sinulta luontevasti. Tehtävän kannalta tärkeää on koordinointikyky, huolellinen työskentelyote sekä töiden suunnitteluun että ajanhallintaan liittyvät taidot. Pystyt työskentelemään sekä suomeksi että englanniksi.
Tarjoamme sinulle:
Merkityksellistä työtä. VTT:llä pääset ammatillisen osaamisesi avulla ratkaisemaan aikamme suurimpia haasteita tieteen ja innovaatioiden kautta. Tutkimuksellamme tähtäämme systeemisten ja teknologisten haasteiden ratkaisemiseen, kuten hiilineutraaliuden saavuttamiseen ja huippuluokan digitaalisten järjestelmien luomiseen. VTT:llä pääset osallistumaan tähän merkitykselliseen muutokseen oman ammatillisen osaamisesi kautta. Lue lisää strategiastamme – eksponentiaalisen toivon polku, sekä organisaatiokulttuuristamme, jonka avulla rakennamme maailman merkityksellisintä työpaikkaa.
Inspiroivan yhteisön. VTT yhdistää kaikki innovaatioiden huippualat kvanttiteknologiasta synteettiseen biologiaan. VTT:läisenä pääset rakentamaan tieteen ja teknologian tulevaisuutta.
Ura- ja oppimismahdollisuuksia. Tieteellisenä asiantuntijaorganisaationa panostamme paljon oppimiseen ja kehittymiseen sekä tuemme henkilöstöämme saavuttamaan täyden potentiaalinsa. Tarjoamme mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa uusien vastuiden kautta. Tästä syystä VTT:llä viihdytäänkin niin kauan – keskimääräinen työsuhteen pituus on yli 10 vuotta. Jos olet utelias, kunnianhimoinen ja halukas oppimaan, VTT on oikea paikka viedä urasi uudelle tasolle.
Tukea hyvinvoinnillesi. Henkilöstömme on tärkein voimavaramme, joten pidämme heistä hyvää huolta. Panostamme tiimityön ja johtajuuden kehittämiseen sekä tarjoamme monipuolisia hyvinvointipalveluita työ- ja perhe-elämän hyvän tasapainon mahdollistamiseksi. Liikunta- ja kulttuurietujen sekä harrastuskerhojen lisäksi tarjoamme kuuden viikon palkallisen loman (kun työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti yli vuoden).
Hae nyt ja liity huippuammattilaistemme joukkoon!
Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen rekrytointiportaalissamme viimeistään sunnuntaina 27.10.2024. Haethan mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa ja täytämme paikan heti oikean henkilön löydettyämme. Tehtävään valitulle henkilölle teetetään turvallisuusselvitys.
Innostuitko ja haluat kuulla lisää?
Lisätietoja tehtävästä antaa toimitilapäällikkö Riina Linnas, 040-5634690, perjantaina 11.10.2024 klo 12–13 ja tiistaina 22.10.2024 klo 15–16.
Odotamme yhteydenottoasi innolla
Tietoa työnantajasta
VTT
VTT is a visionary research, development and innovation partner. We drive sustainable growth and tackle the biggest global challenges of our time and turn them into growth opportunities. We go beyond the obvious to help the society and companies to grow through technological innovations. We have 80 years of experience in cutting-edge research and science-based results. VTT is at the sweet spot where innovation and business come together.
VTT – beyond the obvious.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/teknologian-tutkimuskeskus-vtt/2647375-4