Kohdevastaava toimistosiivouskohteeseen Jyväskylään (vakituinen, kokoaikainen)
Tietoa tehtävästä
Tiimiläisemme siirtyessä urapolulla eteenpäin etsimme iloiseen tiimiimme Jyväskylään
KOHDEVASTAAVAA
vastaamaan asiakkuuden päivittäisestä hoitamisesta.
Työtä on pääsääntöisesti aamu- / päivävuorossa ma - pe, mutta ajoittain voi olla ilta- ja vikonloppuvuoroja (esim. työnopastus- tai sairaspoissaolotianne). Työvuoroihin voi jossain määrin vaikuttaa itse.
Työ sisältää mm.
- aktiivista asiakasyhteydenpitoa kasvokkain, puhelimella ja sähköpostilla
- muuttuvien tilanteiden hoitamista (palvelumuutokset, sairaspoissaolot...)
- töiden suunnittelua ja aikataulutusta yhdessä asiakkaan kanssa
- opastamista, perehdytystä ja laadunvalvontaa
- laskutustietojen koontia
- työvuorosuunnitteluun osallistumista
- käytännön siivoustyötä (ei ns. omaa aluetta, vaan sijaistusta, erillistöitä ym.)
Työssä onnistumien edellyttää siivousalan osaamista ja vahvaa organisointikykyä sekä kykyä toimia muuttuvassa asiakasympäristössä. Lisäksi kokemus perehdyttämisestä ja laadunvalvonnasta on eduksi. Työssä tarvitaan myös B-ajokorttia.
Työ on todella vaihtelevaa ja monipuolista ja siinä pääsee omien vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden mukaan kehittymään. Työn ohessa on mahdollista suorittaa alan tutkinto oppisopimuskoulutuksella. Urapolku kulkee työkokemuksen ja koulutuksen kautta sujuvasti esihenkilöksi, mikäli tähän on kiinnostusta. Työ on itsenäistä, mutta siihen saa vahvaa tukea esihenkilöltä ja koko Keski-Suomen ammattitaitoiselta tiimiltä.
Työsuhde-etuna tarjoamme Smartum liikunta- ja hierontaedun ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon. Lisäksi juhlistamme yhdessä onnistumisiamme mm. kakkukahvien, lounaiden tai leffareissujen muodossa.
Haethan nopsasti, koska aloitamme haastattelut välittömästi.
Tarjoamme
- Lakisääteistä laajempi työterveyshuolto
- Smartum liikunta- ja hierontaetu
Ota yhteyttä:
Palkkaus
Tehtävän palkka on 13,82€/t
Lakisääteistä laajempi työterveyshuolto sekä Smartum liikunta- ja hierontaetu.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 9.10.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.