Lastenohjaajan sijaisuus
Tietoa tehtävästä
Kannuksen seurakunnassa on haettavana
LASTENOHJAAJAN SIJAISUUS
3.2.2025-20.12.2026.
Lastenohjaajan työ on laaja-alaista kirkon varhaiskasvatus- ja perhetyötä, johon kuuluu päiväkerhojen, perhekerhon, perhejumalanpalvelusten sekä muun lapsi- ja perhetyön suunnittelu ja toteutus. Työaika on 38 h 15 min/vko. Ilta- ja viikonlopputyötä on jonkin verran.
Odotamme hakijalta soveltuvuutta tehtävään, kristillisen kasvatuksen lapsi- ja perhelähtöistä toteuttamista ja yhteistyökykyä seurakunnan muiden työntekijöiden sekä erilaisten kasvatustahojen kanssa. Kirkon kasvatustyön ja seurakuntatyön tuntemus katsotaan eduksi. Arvostamme hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä musikaalisuutta. Tehtävän hoito edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta.
Tehtävään valittavan tulee olla Suomen ev.-lut. kirkon konfirmoitu jäsen ja hänellä tulee olla piispainkokouksen hyväksymä lapsi- ja perhetyön 180 op:n laajuinen kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (lastenohjaaja) tai muu tehtävään soveltuva tutkinto ja soveltuvuus alalle. Ennen työsuhteen alkamista tulee esittää lääkärintodistus ja rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentissa tarkoitettu rekisteriote.
Palkkaus määritellään KirVESTES:n vaativuusryhmä 402:n mukaan, tehtäväkohtainen vähimmäispalkka on 2319,25 €. Koeaika on 4 kuukautta.
Hakemukset + CV tulee jättää viimeistään 6.1.2025 sähköpostilla osoitteeseen sakari.typpo@evl.fi.
Tiedustelut 16.-20.12.2024:
Kirkkoherra Sakari Typpö, sakari.typpo@evl.fi, p. 044 2824 510 tai kasvatustyöstä vastaava lehtori Anne Vihanta, anne.vihanta@evl.fi, p. 044 2824513.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 6.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit lähettää sähköpostilla. Katso tiedot "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.