Nuorisotyönohjaaja
Helsingin seurakuntayhtymä, Kallion seurakuntaTietoa tehtävästä
Kasvatuksen työntekijäksi Kallioon? Etsimme nuorisotyönohjaajan vuorotteluvapaan viransijaista moniammatilliseen tiimiimme. Toivomme sinulta itsenäistä työotetta, sekä vahvaa yhteistyö- ja vuorovaikutusosaamista. Arvostamme kykyä osallistaa nuoria toiminnan kehittämiseen. Lisäksi eduksi katsotaan esimerkiksi vahvat sometaidot.
Nuorisotyönohjaajan tehtävänkuvaan Kalliossa kuuluu nuorten viikkotoiminta nuorten tilassa Talolla, rippikoulut, sekä muu kasvatustyö kouluikäisten parissa koko seurakunnan alueella. Työ on iltapainotteista ja siihen sisältyy viikonloppu- ja leirityötä.
Arvostamme nuorisotyönohjaajan virkaan kelpoistavaa, kirkkohallituksen päätöksen mukaista tutkintoa (Kirkon säädöskokoelma nro 164/2023 2§). Valinnassa huomioidaan kuitenkin myös muulla tavoin hankittu osaaminen tai opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat.
Tehtävä sijoittuu kirkon yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmään 502 + mahdollinen kokemuslisä.
Viransijaiseksi valitun tulee olla Suomen ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen ja hänen on ennen työn aloittamista esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisterilain 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Noudatamme kolmen kuukauden koeaikaa.
Ilmoitathan kiinnostuksestasi 8.12. klo 15 mennessä täyttämällä KirkkoRekry-hakemuksen. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun, joka pidetään Kallion kirkolla 14.12.2023. Työ alkaa 15.1.2024 tai sopimuksen mukaan.
Lisätietoja:
Kasvun johtava pappi Esa-Pekka Helanne p. 050 4355280
Kirkkoherra Riikka Reina riikka.reina@evl.fi tai puhelimitse 5.12. kello 15-16 p. 09 2340 3610.
Tietoa työnantajasta
Kallion seurakunta on Helsingin seurakuntayhtymään kuuluva keskustaseurakunta, jossa on noin 40 työntekijää ja noin 19 000 jäsentä. Fyysisesti alue sisältää Alppilan, Kallion, Konepajan sekä Kalasataman alueita. Seurakuntamme arvoja ovat: armo, rohkeus ja yhdenvertaisuus. Kallion seurakunnan alueella aktiivinen kansalaistoimijuus, yhteiskunnallisuus ja ajassa eläminen näkyvät. Olemme seurakuntana nopea ja haluamme vastata ihmisten tarpeisiin. Kallion seurakunnan jumalanpalveluselämä on laajaa ja meillä on messu jokaisena arkipäivänä. Seurakuntamme alueella on paljon yksinasuvia sekä nuoria että vanhuksia. Olemme sitoutuneet seurakuntalaislähtöiseen toimintaan ja kutsumme rohkeasti yhteen.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/helsingin-seurakuntayhtyma-helsingfors-kyrkliga-samfallighet/0201242-7
Lue lisää työnantajasta
- Helsingin seurakuntayhtymä, Pitäjänmäen seurakunta Diakonian virka
- Helsingin seurakuntayhtymä Palveluneuvoja
Helsingin seurakuntayhtymä, Kallion seurakunta muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle