Tietoa tehtävästä
Haemme hankintaosastollemme kahta ostajaa vakituisiin työsuhteisiin. Tehtävien vastuualueet tarkentuvat valittujen henkilöiden kesken.
Ostajan tehtäviin kuuluu mm. tilausten tekeminen hankintaehdotuksiin perustuen, tilaus- ja toimitusvalvonta, laskujen käsittely sekä erilaiset raportoinnit. Toimit vahvassa yhteistyössä koko tehtaan organisaation kanssa opastaen ja tukien hankinnanprosesseissa.
Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa koulutusta, esimerkiksi merkonomi tai tradenomi tai työkokemuksen tuomaa osaamista vastaavista tehtävistä. MM Kotkamillsillä käytettävien järjestelmien, kuten AX, osaamista edellytetään. Sinulla tulee olla hyvä suullinen ja kirjallinen suomen- ja englannin kielen taito. Erinomaiset excel-taidot ovat plussaa. Logistiikan tuntemus sekä esim. alv -käsittelykokemus auttaa suoriutumisessa. Tehtävässä on mahdollista tehdä etätyötä tiimin mallin mukaan.
Tehtävässä onnistuaksesi sinulla tulee olla hyvät sosiaaliset- ja vuorovaikutustaidot. Olet oma-aloitteinen joukkuepelaaja sekä pidät monipuolisista työtehtävistä etkä pelkää rutiinejakaan. Sinulla on hyvä paineensietokyky ja hahmotat kokonaisuuksia.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millainen MM Kotkamillsin hankintatoiminto on tulevaisuudessa. Pääset tekemään työtä, jolla on merkitystä ja tuottamaan lisäarvoa liiketoiminnalle. Olet mukana kehittämässä tiimisi osaamista, toimintaamme ja työympäristöämme sekä tietenkin omaa osaamistasi. Saat huumorintajuiset työkaverit, sparrailevan tiimin ja yhdessä onnistumisen meiningin.
Kiinnostuitko?
Jätäthän hakemuksesi ja CV:n järjestelmäämme mahdollisimman pian kuitenkin viimeistään 3.1.2025 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten ethän jätä hakemusta viimeiselle päivälle.
Lisätietoja antaa Hankintapäällikkö Sari Posa +358 40 1471 898
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 3.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.