Tietoa tehtävästä
Haemme nyt palveluyksikön johtajaa vammaispalveluihimme vakituiseen tehtävään:
Tervetuloa Poriin Rinnekodit Saarniin!
Vammaispalveluitamme yhdistää yhteinen päämäärä – haluamme mahdollistaa jokaiselle asiakkaallemme omannäköisen elämän, sekä hyvän ja sujuvan arjen. Edistämme toiminnassamme yhteisöllisyyttä ja kunnioitamme asiakkaidemme omaa tilaa sekä tahtoa.
Saarni on vuonna 2022 valmistunut ja toimintansa aloittanut asumispalveluyksikkö Karjarannan kauniilla alueella. Tarjoamme vammaispalvelulain mukaista ympärivuorokautista palveluasumista 20 aikuiselle. Asiakkaat ovat eri tavoin vammautuneita tai neurologisia sairauksia sarastavia. Saarnissa työskentelee moniammatillinen työryhmä, jonka laajasta erityisosaamisesta ja laadukkaasta asiakastyöstä olemme saaneet runsaasti kiitosta.
Palveluyksikön johtajana huolehdit yksikkösi taloudesta, henkilöstöjohtamisesta sekä asiakastyön johtamisesta. Tehtäväsi vaihtelevat isompien linjojen hallinnasta ja aina tarkkuutta vaativiin yksityiskohtiin sekä tiimisi sparraukseen. Ohjaat yksikkösi toimintaa vastuullisesti, yhteisten arvojemme mukaisesti ja pidät huolta suunnitelmallisesta tekemisestä arjen tiimellyksessä. Organisoit kokonaisuutta, jotta tiimisi voi keskittyä omassa työnkuvassaan tarjoamaan sote-alan sydämellisintä palvelua!
Rakennat tiimiäsi päivittäisellä esimerkilläsi johtaen ja kannustavaa, avointa ilmapiiriä luoden. Valat läsnäolollasi uskoa tiimiisi silloin, kun sitä tarvitaan ja toimit kuuntelevana korvana huolen hetkellä. Tuet osaamisen kehittämistä ja ohjaat sitä määrätietoisesti yhteisiä tavoitteita kohti. Vahvistat tiimihenkeä, jossa onnistumisen kokemukset halutaan jakaa. Sinulle on sydämen asia kannustaa henkilöstöämme kehittymään ja kasvamaan – niin kuin mekin haluamme kannustaa sinua!
Palveluyksikön johtajana edistät tärkeässä roolissa laadukkaiden palvelujen tarjoamista – koordinoit ja kehität toimintaa niin, että asiakkaidemme hyvä ja yksilöllinen elämä mahdollistuu. Huolehdit omavalvontasuunnitelman mukaisen toiminnan toteutumisesta yksikössä. Toimit "työyhteisön tulkkina" - varmistat tiimisi ymmärryksen joskus monimutkaisiinkin ohjeistuksiin ja asioihin. Myös yhteistyö omaisten ja tukipalveluverkoston kanssa ovat merkittävä osa tehtävääsi.
Tehtävänkuvasi sisältää vastuun lisäksi vapautta. Voit vaikuttaa työpäiviesi ja –viikkojesi muotoutumiseen sekä oman työsi johtamiseen ja suunnitteluun. Tulevien kollegojesi mukaan parasta yksikönjohtajan tehtävässä on sen vaihtelevuus ja laaja-alaisuus: palveluyksikön johtajana pääsee kehittämään toimintaa monipuolisesti aina omasta yksiköstään organisaatiotasolle saakka. Sparrausta työhön saat mahtavilta kollegoiltasi sekä osaavalta esihenkilöltäsi - ajatusten pallotteluun löytyy aina tukea. Meillä kukaan ei jää yksin, ja jokainen saa olla oma itsensä!
Toivomme, että asenteeltasi olet positiivinen ja ratkaisukeskeinen – näet epäonnistumisten sijaan oppimismahdollisuuksia. Vaikka ajoittainen stressi kuuluu luonnollisena osana elämään, sinulla on toimivat palautumiskeinot hyvinvointisi tasapainottamiseksi. Pyrit toimimaan kestävämmän työelämän esimerkkinä koko työyhteisöllesi!
Odotamme sinulta:
- soveltuvaa AMK-tasoista sote-alan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä
- kokemusta vammaispalveluiden parista
- vähintään vuoden kokemusta esihenkilötyöstä
- johtamisopintoja ja ymmärrystä valmentavasta johtamisesta, jonka toteuttamiseen olemme sitoutuneet - tärkeintä on kuitenkin halu kehittyä!
- osaamista kestävään yksikön talouden hallintaan ja seurantaan
- organisointikykyä ja taitoa kokonaisuuksien hallintaan
Hyvinvointisi tueksi tarjoamme:
- vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikkialla maailmassa ilman korvausrajaa
- monipuolisen työterveyshuollon
- kulttuuri- ja liikuntaedun Smartum Plus
- mahdollisuuden työsuhdepyörään
- sopimuspalkan
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- tukea esihenkilötyössä kehittymiseen ja yksikön johtamiseen kokeneilta palveluasiantuntijoiltamme ja omalta, ammattitaitoiselta esihenkilöltäsi
- innostavan työnkuvan, joka tarjoaa sinulle mahdollisuuksia oppia uutta ja hyödyntää omia vahvuuksiasi
- kattavat yhteiset palvelut, josta saat työssäsi apua IT- ja talousasioihin, henkilöstöjohtamiseen ja moneen muuhun
- mahdollisuuden päästä kehittämään sote-alaa yhdessä kollegojesi kanssa!
Oletko sinä tuleva palveluyksikön johtajamme?
Jätä hakemuksesi viimeistään 31.12.2024. Voit halutessasi yhdistää hakuun mahdollisen LinkedIn-profiilisi. Toimithan pian, sillä voimme tehdä palkkauspäätöksen jo ennen hakuajan päättymistä oikean henkilön löytyessä. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Tehtävässä on sopimuspalkka 3891,20-4358,14 €, joka määräytyy yksikön koon mukaan.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Ensimmäiset haastattelut alkavat viikolla 52. Seuraavaan vaiheeseen jatkavat hakijat osallistuvat henkilöprofilointiin, jota hyödynnämme osana valintaamme. Viimeisenä on vuorossa toinen haastattelu, jonka jälkeen ilmoitamme mukana oleville hakijoille rekrytointiprosessin päättymisestä ja sen lopputulemasta 31.1.2025 mennessä.
Olemme savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntalain mukaisen rokotussuojan tarkistuksen.
Tutustu yksikön toimintaan: Rinnekodit Saarni - Rinnekodit
Jäikö jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palvelualuejohtaja Taru Åkerfelt
arkisin 040 663 4799, tavoitettavissa 17-18.12.2024 ja 30-31.12.2024 klo 8-16
tai taru.akerfelt@rinnekodit.fi
Jos en voi juuri soittaessasi vastata, jätäthän viestin, jotta voin soittaa sinulle takaisin!
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
Lue lisää: www.rinnekodit.fi
#sydänmukana #elämänpoluilla #rinnekoditrekrytoi
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 31.12.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.