Tietoa tehtävästä
Etsimme asiakaspalvelullista ja itsenäistä toimistotyöntekijää monipuolisiin tehtäviin osaksi pientä ja dynaamista työyhteisöämme.
Tehtäviisi kuuluu muun muassa tavaran sisälogistiikan inventointia, laskutusta ja laskujen maksamista. Vastaat myös raportoinnista ja mapituksesta sekä sesonkien aikana myynnistä ja asiakaspalvelusta, kuten huoltoaikojen sopimisesta asiakkaille. Työ sisältää asiakaspalvelua niin puhelimitse, sähköpostilla kuin kasvotusten.
Työyhteisössämme pienessä tiimissä kaikki auttavat toisiaan ja tekevät tarvittaessa myös erilaisia tehtäviä oman työn lisäksi. Laskutuksen ja reskontran hoitaminen kuuluu osaksi työnkuvaa, ja raportointiin käytetään mm. Exceliä. Tehtäviin perehdytetään edeltäjän toimesta, mutta työssä vaaditaan itsenäistä otetta.
Arvostamme erityisesti aiempaa kokemusta asiakaspalvelusta autoliikkeessä tai rengasliikkeessä, mutta se ei ole välttämätöntä! Työskentelykielenä käytämme suomea ja englantia, ja ruotsin kielen taito on etu. Työpaikkamme sijaitsee alueella, johon ei kulje julkisia liikennevälineitä, joten oman auton käyttö on välttämätöntä.
Työaika on kokoaikainen, ma-pe klo 816.30. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Työsuhteen taustalla on autorengasalan työehtosopimus, palkkaus mukailee tessiä sekä kokemustasi asiakaspalvelusta ja laskutuksen hoitamisesta. Toivomme, että voisit aloittaa mahdollisimman pian alkuvuoden 2025 puolella. Aloitus joustavasti esim. irtisanomisajan huomioiden!
Jos monipuoliset tehtävät kiinnostavat ja koet olevasi omimillasi työpaikoissa, joissa kaikki auttavat toisiaan laita meille hakemusta järjestelmäämme, niin olemme yhteydessä!
Lisätietoa paikasta antaa arkisin Wilma numerosta 040 168 6190 klo 8.30-15.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 7.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.