Tuotekehityksen ja valmistuksen asiantuntijoita
Tietoa tehtävästä
Haemme Posiva Oy:lle Olkiluotoon
Tuotekehityksen ja valmistuksen asiantuntijoita
Posiva Oy on vuonna 1995 perustettu ympäristöteknologian asiantuntijaorganisaatio. Sen tehtävä on huolehtia omistajiensa käytetyn ydinjätteen loppusijoituksesta. Posivan loppusijoitusratkaisu ja loppusijoituspaikka ONKALO® ovat vuosikymmenien monialaisen kehitystyön tuloksia. Yhtiö huolehtii loppusijoitukseen tähtäävästä tutkimus-, kehitys- ja suunnittelutyöstä sekä kapselointi- ja loppusijoituslaitosten rakentamisesta ja käytöstä aina niiden sulkemiseen asti. Posiva Oy on osa TVO-konsernia.
Oletko kiinnostunut ainutkertaisesta työtehtävästä maailman johtavassa loppusijoitushankkeessa?
Haemme nyt Posivalle henkilöitä vakituiseen työsuhteeseen loppusijoituksen teknisten vapautumisesteiden (mm. kuparikapseli) valmistuksen ja tuotekehityksen tehtäviin.
Tarkempi toimenkuvaus sisältää valittavien kokemukseen ja osaamiseen soveltuvasti mm. kapseli- ja bentoniittisavikomponenttien valmistustekniikan ja valmistusprosessin kehittämistä, vapautumisesteiden toimitusketjujen ja valmistuksen valvontaa ja vapautumisesteiden tuotekehitystyötä.
Minkälaista henkilöä haemme?
Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (esim. insinööri/DI materiaalitekniikan, valmistustekniikan tai tuotantotalouden alalta). Metallien tuotantotekniikoiden tuntemus ja kokemus tuotekehitystehtävistä on eduksi tehtävässä.
Olet oma-aloitteinen ja sinulla on erinomaiset yhteistyötaidot. Sinulla on lisäksi hyvä suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävät edellyttävät matkustusvalmiutta.
Miksi tämä on ainutlaatuinen tilaisuus sinulle?
Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus alkaa Olkiluodossa lähitulevaisuudessa ensimmäisenä maailmassa. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä maailmanlaajuisesti merkittävän hankkeen parissa. Pääset oppimaan uutta sekä tuomaan näkemyksesi prosessiemme kehitykseen.
Meillä pääset hyödyntämään osaamistasi, sillä panostamme vahvasti henkilöstömme hyvinvointiin, työn ja toimintatapojen kehittämiseen sekä jatkuvaan parantamiseen. Täällä sinulla on erinomaiset mahdollisuudet kehittyä ja kouluttautua kansainväliseksi ydinalan huippuammattilaiseksi. Uramahdollisuuksien lisäksi TVO-konserni tarjoaa työntekijöilleen kattavat ja elämää tukevat henkilöstöedut.
Tutustu ydinalan ammattilaisiin urasivuillamme ja
tule mukaan Olkijengiin tekemään hiukkasen parempaa duunia!
Kiinnostuitko?
Lisätietoja tehtävästä antaa
yksikköpäällikkö Antti Mustonen puh. 040 5880852 / sähköp. antti.mustonen@posiva.fi. tai kehitysjohtaja Petteri Vuorio puh. 040 5466618 / sähköp. petteri.vuorio@posiva.fi.
Täytä hakemus palkkatoivomuksineen osoitteessa https://www.posiva.fi/ura/avoimettyopaikat.html viimeistään 20.10.2024 mennessä ja hakeudu asiantuntevaan joukkoomme!
Tietoa työnantajasta
TVO-konserni on Suomen ydinvoimaosaamisen keskus, jossa eri alojen huippuammattilaiset tekevät merkityksellistä työtä - Suomen suurinta ilmastotekoa. Olkiluodossa hallitaan koko ydinvoiman elinkaari ja puhalletaan yhteen hiileen, hiilineutraalisti. TVO tuottaa ydinvoimalla ilmastoystävällistä sähköä, jolla on yhdessä uusiutuvien energianlähteiden kanssa ratkaiseva rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Lisäksi hallussamme on koko ydinvoiman elinkaari, onhan meillä myös ratkaisu käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen ensimmäisenä maailmassa.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/posiva/1029258-8
- Posiva Oy Kesäharjoittelu / Kenttätyöt
Posiva Oy muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle