Työnjohtaja/ajojärjestelijä Tampereelle tai Vantaalle
Tietoa tehtävästä
Mitä tuntuisi työ kiertotalouden suunnannäyttäjänä? Remeo on yksi merkittävimmistä ympäristöhuoltoalan yrityksistä Suomessa ja tunnettu huipputeknologiastaan. Työkavereinasi olisivat robottilajittelijoiden lisäksi 450 ammattilaista ympäri Suomen. Me remeolaiset hoidamme asiakkaidemme jätehuollon kuljetuksesta jätteen kierrätykseen joko uutena materiaalina tai energiana ja tarjoamme alan parasta kierrätysastetta, jotta voimme yhdessä vähentää Suomen CO2-päästöjä.
Toimintamme kasvaessa etsimme joukkoomme uutta työnjohtajaa/ajojärjestelijää Tampereelle tai Vantaalle
Tehtävään etsimämme henkilö toimii jalostusliiketoiminnassa kuljettajien esihenkilönä ja vastaa kuljetuskaluston huolloista ja kunnossapidosta. Työsuhteen alkaessa osa kuljettajista työskentelee Vantaalla ja osa Tampereella. Päivittäisten esihenkilötehtävien ohella toimit myös joustavasti kuljetusten suunnittelijana sekä organisoijana. Tässä tehtävässä pääset kehittämään kasvavaa toimintaamme, sinulla on mahdollisuus kehittyä jätteiden käsittelyn ja kuljetusten osaajaksi. Tavoitteenamme on olla turvallinen ja laadukas edelläkävijä jätteiden käsittelyssä ja kuljetuksessa. Työnjohtajana toimit osana tiimiä, jossa osaavat työkaverit perehdyttävät sinut tehtäviin ja ovat tukenasi ongelmatilanteissa.
Mitä odotamme sinulta?
- Soveltuvaa koulutusta (esim. logistiikka-ala) tai kokemusta esihenkilötyöstä ja kuorma-ajojärjestelystä
Raskaan kaluston tekninen osaaminen on eduksi
- Käytännönläheisyyttä, organisointikykyä, suunnitelmallisuutta ja paineensietokykyä
- Intoa tulokselliseen johtamiseen, halua kehittää toimintaa ja kehittyä, kykyä viedä läpi muutoksia sekä uskallusta hoitaa haastaviakin asioita
- Hyvät vuorovaikutustaidot ovat edellytys tehtävässä onnistumiselle
- Hyvää tietoteknistä osaamista ja kykyä omaksua uusia järjestelmiä
- Hyvää suomen kielen taitoa
Miksi tulisit Remeolle?
- Mahdollistat yhdessä muiden remeolaisten ja asiakkaidemme kanssa Suomen CO2- päästöjen vähenemisen
- Saat kilpailukykyisen palkan, kattavat työterveyshuollon palvelut ja henkilöstöedut (lounas- ja virike-etu sekä työsuhdepyörä)
- Saat hyvän perehdytyksen ja käytössäsi on Remeo Akatemian kattavat koulutukset
- Saat mahdollisuuden kehittää ja laajentaa jätteiden käsittelyyn ja kuljetuksiin liittyvää osaamistasi alan edelläkävijäyrityksessä
- Meillä työskentelee osaavia ja mukavia työkavereita
Töitä tehdään tällä hetkellä pääsääntöisesti päivävuorossa. Työtä tehdään tarpeen mukaan myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Tehtävään valitulle tehdään päihdetestaus.
Heräsikö kiinnostuksesi?
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen ja CV 25.10.2024 mennessä. Haastattelemme jo hakuaikana ja rekrytointi tehdään heti sopivan hakijan löytyessä.
Lisätietoja antaa liiketoimintapäällikkö Jani Lankila jani.lankila@remeo.fi puh. 0400 804266 (ma 7.10., 14.10., ja 21.10. klo 14-16) ja logistiikkapäällikkö Jani Perasto jani.perasto@remeo.fi puh. 045 78202571 (ti 8.10., 15.10. ja 22.10. klo 12-15).
Remeo on suomalainen kiertotalousyritys, joka toimii ympäristöhuoltoalalla. Kehitämme ja investoimme uusiin kiertotalouden ratkaisuihin, joilla eilisen roskat palautetaan hyötykäyttöön, huomisen raaka-aineiksi. Kiertotalous on merkittävässä roolissa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan ja missionamme on Suomen CO2 -päästöjen vähentäminen kierrätysasteen noston avulla. Jätteiden muuntaminen uusiomateriaaliksi on arvoketjun kriittisin ja haastavin vaihe, johon tarjoamme markkinan parhaat ratkaisut. Toimimme valtakunnallisesti ja työllistämme 450 kiertotalousammattilaista. remeo.fi