Tietoa tehtävästä
Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Vaskivuoren päiväkoti
Virtatie 4, 01600 Vantaa
Työsuhteen kesto: Vakituinen 07.01.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan -
Hei sinä innostunut ja innostava varhaiskasvatuksen opettaja!
Tule meille töihin Vaskivuoren päiväkotiin. Pääset työskentelemään positiivisessa, huumorintajuisessa ja monimuotoisessa työyhteisössä, joka haluaa tehdä yhdessä ja kehittää itseään.
Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa ryhmään, jossa työskentelet taitavan lastenhoitajan tai sosionomin työparina. Tiimiisi kuuluu myös viereisen ryhmän opettaja sekä lastenhoitaja/sosionomi, joiden kanssa teet yhteistyötä. Sinulla on mahdollisuus esittää toive siitä, minkä ikäisten kanssa työskentelet.
Vaskivuoren päiväkodissa on 10 ryhmää, jotka toimivat viidessä kotipesässä. Ryhmissä työskentelee yksi varhaiskasvatuksen opettaja parinaan lastenhoitaja tai sosionomi. Päiväkodissamme työskentelee lisäksi kehittäjäopettaja sekä laaja-alainen erityisopettaja. Päiväkotimme on valmistunut vuoden 2018 lopussa ja se sijaitsee hyvien yhteyksien varrella Myyrmäen keskustassa. Hyvät kulkuyhteydet mahdollistavat monipuolisen retkeilyn ryhmien kanssa. Lähiympäristöstä löytyy retkeilymahdollisuuksia, kuten leikkipuistoja, kirjasto ja urheilupuisto. Talossamme saamme iloita monikulttuurisuudesta ja toteutamme mielellämme koko talon yhteisiä projekteja esimerkiksi taiteen parissa. Vaskivuoren toimintayksikköön kuuluu Vaskivuoren päiväkodin lisäksi myös Vihertien asukaspuisto, joka sijaitsee kävelymatkan päässä ja jonka uudistettu piha on myös ryhmien suosima retkikohde.
Työyhteisömme on ammattitaitoinen, uutta luova ja yhteisöllinen. Toimimme toistemme tukena, teemme työtä yhdessä ja apua saa aina tarvittaessa. Meillä voit kehittää omaa ammatillista osaamistasi sekä toisaalta saat rauhan keskittyä omaan työtehtävääsi ja omien vahvuuksiesi hyödyntämiseen.
Työnantajana Vantaan kaupunki on työntekijöitä tukeva ja heidän työhyvinvointiinsa panostava. Työntekijälle tarjotaan työterveyspalvelut, kulttuuri- ja liikuntaetuja sekä työmatkaseteleitä. myös päiväkotimme oma tyhy-tiimi järjestää erilaista työhyvinvointia edistävää toimintaa arjen keskelle.
Toivomme saavamme sinusta lapset yksilöinä huomioivan, työstään aidosti nauttivan ja hyvät vuorovaikutustaidot omaavan lisän toimivaan työyhteisöömme! Lapsella on vain yksi lapsuus, tehdään siitä yhdessä juuri hänelle paras.
Tehtävän aloitus on 7.1.2025, mutta tarvittaessa tämä on neuvoteltavissa. Ja ethän jätä hakematta, vaikka olisit vielä opiskelemassa! Myös opintojen loppusuoralla olevat hakijat ovat tervetulleita.
Toivottavasti kiinnostuit päiväkodistamme ja kuulen sinusta pian!
Jätä hakemuksesi pikaisesti, sillä tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Miksi valita Vantaa?
Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.(https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/toissa-vantaalla/toihin-vantaan-varhaiskasvatukseen)
Saat kaikkea tätä Vantaalla:
- vertaismentorointiryhmän tuen ensimmäiselle työvuodelle
- hyvät koulutusmahdollisuudet oman työn ja ammatillisuuden kehittämiseen
- turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
- vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi johtoryhmän kautta
- monipuoliset henkilöstöedut, kuten esimerkiksi liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön
Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.
Vantaa maksaa muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 euroa, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo, Vihti ja Kirkkonummi. Muuttoraha koskee vakituisia työsuhteita ja vain varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen erityisopettajia sekä päiväkodin johtajia.
Jätä hakemuksesi jo tänään ja #vantaudu työkaveriksemme!
Työsuhteen tietoja
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)
Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Hyvää suomen kielen suullista sekä kirjallista taitoa. Vahvoja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.
Palkkaus: 3158,57 euroa/kk. Lisäksi mahdolliseen aiempaa työkokemukseen perustuva työkokemuslisä (3-8 %). Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 2 985,60 eur/kk sekä kelpoisuusvaatimukset täyttäville varhaiskasvatuksen opettajille maksettavasta 172,97 eur/kk rekrylisästä. Päiväkodissamme kelpoisuusehdot täyttävälle työntekijälle maksetaan myös monikulttuurisen päiväkodin rekrytointilisää. Rekrylisään oikeutetut päiväkodit tarkastetaan vuosittain ja opettajilla lisä on ollut 150-200 eur/kk.
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Työsuhde
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Yhteystiedot:
Päiväkodin johtaja
Ruokonen, Vilma
040-8430580
vilma.ruokonen@vantaa.fi
Tavoitettavissa arkisin klo 9-15
Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta

Palkkaus
Aikapalkka
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 16.12.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.