Tietoa tehtävästä
Ympäristöpäällikkö, Boliden Kevitsa
Meillä on katse vahvasti eteenpäin suunnitellessamme kaivoksemme tulevaisuutta. Nyt on mitä parhain tulla ympäristöpäälliköksemme.
Sen lisäksi, että kyseessä on hyvin vaikuttava rooli, on työsi kaikessa laajuudessaan ympäristöosaajalle varmasti yksi alan kiehtovimmista.
Jos ympäristöasioiden asiantuntijana haluat astua aimo harppauksen urallasi, nyt on tilaisuutesi!
Vastuullinen tehtäväsi
Ympäristöpäällikkönämme sinun vastuullasi on ympäristöasioidemme johdonmukainen hallinta ja kehittäminen. Huolehdit, että ympäristöön liittyvät toimenpiteemme toteutetaan sovellettavien lakien ja määräysten, päätösten sekä yhtiön sisäisten sääntöjen ja käytäntöjen mukaisesti. Varmistat lisäksi, että raportointimme on kattavaa ja oikea-aikaista.
Tulet myös toimimaan hyvin asiantuntevan tiimin esihenkilönä. Asetat tiimisi työlle tavoitteet ja varmistat heille onnistumisen edellytykset. Kannustat ja sparraat sekä johdat omalla esimerkilläsi.
Kevitsan eri osastoille olet tukena arvioidessamme toimintamme ympäristövaikutuksia. Tärkeitä kumppaneitasi ovat myös paikalliset urakoitsijat ja sidosryhmät sekä eri toimipaikkojemme ympäristöpäälliköt ja asiantuntijat. Työsi on sekä lokaalisti että globaalisti vaikuttavaa.
Kaiken kaikkiaan työssäsi on vahva kehitysote. Seuraat alan kehitystä ja luot sekä implementoit uusia toimintatapoja ja prosesseja kaivosteollisuuden edelläkävijänä. Varmistat omalta osaltasi, että vastuullisuuteemme ja vahva arvopohjamme näkyy käytännön teoissa.
Tässä työssä onnistutaan yhdessä
Tulet johtamaan meillä kuuden asiantuntijan tiimiä. Tiimiä, joka taitaa yhteisten tavoitteiden hyväksi työskentelyn ja toistensa auttamisen. Meillä sinäkään et ole yksin vaan saat takuuvarmasti tukea – samoin kuten sinä autat rinnallasi työskenteleviä.
Meillä työskentelet turvallisessa työyhteisössä. Saat olla oma itsesi ja hyödyntää omia vahvuuksiasi. Meillä ideat ja mielipiteet saa tuoda esiin – kunnioitamme ja kuuntelemme toisiamme.
Olemme myös persoja jatkuvalle parantamiselle. Olemme ketteriä kehittäjiä ja uuden kokeilijoita. Näin me itse kukin opimme myös jatkuvasti uutta. Yksi työmme kiehtovia piirteitä tämäkin mielestämme.
Meidän työssämme tiedon ja osaamisen jakaminen on yksi keskeisimmistä sen piirteistä. Riittävän ja oikea-aikaisen informaation saatavuus on tärkeää jokaiselle Kevitsassa työskentelevälle ja tässä me tiiminä haluamme osaltamme loistaa.
Meillä voit työskennellä etänä, kun omat työsi sen mahdollistavat. Olemme tosin huomanneet, että kun olemme usein fyysisesti paikalla, kaikki vaan hoituu jotenkin sujuvammin ja mukavammin.
Boliden Kevitsaan pääset tutustumaan tarkemmin täällä.
Miksi tämä on mielestämme ainutlaatuinen tilaisuus?
No tulethan ensinnäkin saamaan ihan mahtavat työkaverit. Me puhallamme yhteen hiileen ja olemme ylpeitä työstämme ja saavutuksistamme. Tulet tiimiin, joka tekee asioita edelläkävijänä ensimmäisten joukossa.
Lisäksi:
Jos sinua innostaa esihenkilötyöskentely, tässä tehtävässä saat mitä mainioimman tiimin johdettavaksesi. Osaaminen on meillä kovaa luokkaa ja yhdessä on mukava tehdä hommia.
Toimintamme mittaluokka, kaivoksemme ainutlaatuisuus sekä modernit prosessit ja työkalut vievät sinut uuden äärelle. Uskallamme luvata, että meillä opit uutta, kun otamme ketterästi käyttöön uusia järjestelmiä ja toimintamalleja.
Sinua kiinnostanee myös se, että olemme vastuullinen ja vahvojen arvojen mukaan toimiva pohjoismainen yritys. Vaikutat aidosti toimintamme ympäristövaikutuksiin niitä minimoiden. Tärkeä seikka tämäkin, eikö?
Meillä kerrytät osaamista, josta on varmasti hyötyä myös myöhemmin urallasi. Isona toimijana myös me pystymme tarjoamaan sinulle vaihtoehtoisia urapolkuja. Eivätkä uramahdollisuudet rajoitu vain Kevitsaan.
Tässä jos missä työssä verkostoidut ja vaikutat. Myös kansainvälisyys on läsnä arjessasi eri toimipaikkojemme välisen yhteistyön myötä.
Meidän nykyinen toimintamme jatkuu vähintään vuoteen 2034 ja parhaillaan suunnittelemme tuotannon jatkamista vuoteen 2045 saakka. Suunnittelussa olet vahvasti mukana.
Näillä taitoja tarvitset
Tässä tehtävässä onnistuaksesi sinulla on oltava vahvaa osaamista ympäristöasioista ja -lainsäädännöstä. Olet esimerkiksi jo työskennellyt vastaavassa tehtävässä tai alan asiantuntijana. Sinulla on myös työtäsi tukeva ylempi korkeakoulututkinto.
Työskentelyotteeltasi olet vastuullinen ja eteenpäin pyrkivä. Autat ja kannustat mielelläsi toisia. Lisäksi taidat kommunikoinnin eri näkökulmista asioita tarkasteleville.
Luonnollisesti tärkeintä tietenkin on, että ympäristöasiat ovat sinulle sydämen asia. Haluat olla osaltasi vaikuttamassa ja parantamassa asioiden vallitsevaa tilaa.
Meillä työskentelet kansainvälisen organisaation asiantuntijoiden kanssa, joten työssäsi tarvitset englannin kielen taitoasi.
Miltä vaikutti? Tulisitko työkaveriksemme?
Tähän tehtävään voit hakea osoitteen www.boliden.com/fi/ura kautta. Hakuaika tehtävään päättyy 20.1.2025.
Käymme läpi hakemuksia ja tapaamme kiinnostavia hakijoita jo hakuaikana. Palkkauspäätöksiä olemme valmiita tekemään pikaisestikin. Älä siis suotta odottele viimeiseen päivään asti.
Jos sinulla on kuitenkin ensin kysyttävää tehtävästä tai meillä työskentelystä, Johanna vastaa kysymyksiisi mielellään. Tulevan esihenkilösi Johanna Holmin tavoitat sähköpostitse johanna.holm@boliden.com tai arkisin 30.12.-8.1 välisenä aikana klo 11-15 puhelimitse 040 664 0330.
Hakuprosessiin ja rekrytointijärjestelmään liittyviin kysymyksiisi vastaa Talent Acquisition Partnerimme Kaija Veikanmaa. Myös Kaijan tavoitat näppärästi sähköpostitse kaija.veikanmaa@boliden.com.
Olisi hienoa saada sinut mukaan matkaamme – olethan siis yhteydessä.
Meille töihin?
Meillä pääset työskentelemään modernissa työympäristössä. Vapaa-aikaa voit puolestaan viettää Lapin luonnon huikeissa maisemissa. Bolideniläisenä etuihisi kuuluvat muun muassa kilpailukykyinen palkkaus, kattavat työterveyspalvelut sekä edut liikuntaan ja vapaa-ajan aktiviteetteihin. Tarjoamme lisäksi maksuttoman työmatkakuljetuksen henkilöstöllemme Sodankylän keskustan ja Boliden Kevitsan välillä.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 20.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.