Ravitsemistyöntekijä (701009), Kannuksen kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 16.9.2024
- Hae viimeistään 29.9.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Kannuksen kaupungin ruoka- ja puhdistuspalvelut hakee
RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄÄ keittovastuulla toistaiseksi voimassa olevaan kokoaikaiseen toimeen.
Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on keväällä valmistuneessa keskuskeittiö Rapsakassa, jossa pääset työskentelemään osana tiimiä. Työvuorot sijoittuvat pääsääntöisesti klo 6.30-16.00 välille ja viikonloput ovat vapaat.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ruoanvalmistusalan ammattitutkinto tai muu koulutuksella ja työkokemuksella hankittu pätevyys, jota työn hoitaminen edellyttää. Hygieniapassi on välttämätön.
Arvostamme myönteistä ja vastuullista työotetta, oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kiinnostusta työn kehittämiseen.
Tehtävä alkaa määräaikaisena, mutta työsuhde vakinaistetaan, kun nykyinen vakituinen työntekijä siirtyy toiseen tehtävään.
Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä, johon kutsutaan erikseen.
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Toimeen valitun tulee ennen toimen vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Hakuaika päättyy 29.9.2024 klo 15.00. Hakemus tehtävään jätetään Kuntarekry.fi -palvelun kautta.
Henkilöstöetuina tarjoamme mm. ateriaedun, työsuhdepyöräedun, laajat työterveyspalvelut, ePassin ja henkilökunnan lomaosakkeen.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/620993/fi_FI