Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Pilke päiväkodit Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 19.11.2024
- Hae viimeistään 9.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Pilke ohjaa lapsia lempeästi opintielle. Meillä varhaiskasvatukseen kuuluu leikin kautta oppiminen ja lempeä vuorovaikutus. Me näemme ja tunnistamme jokaisen lapsen ainutlaatuiset kyvyt ja tuemme hänen vahvuuksiaan. Pilkkeen tavoitteena on olla Suomessa varhaiskasvatuksen toimialan paras. Tämä tavoite saavutetaan työskentelemällä yhdessä.
Etsimme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa Pilke päiväkoti Virtaan Keminmaahan. Päiväkodissamme on 60 paikkaa. Tehtävä sopii sinulle, jos haluat hyödyntää osaamistasi, kehittää ja ideoida uutta sekä jättää oman persoonallisen jälkesi hyvän päivän syntymiseksi lapsille ja työkavereillesi. Työ alkaa 7.1.2025 tai sopimuksen mukaan. Tehtävä on määräaikainen.
Päiväkoti Pilke Virta tarjoaa laadukasta ja lapsilähtöistä varhaiskasvatusta lämminhenkisessä päiväkodissa Kalamajantiellä. Luontopäiväkoti Virrassa ulkoillaan paljon säästä riippumatta. Toiminnassa korostuvat erilaisten luonnonilmiöiden tutkiminen ja ihmettely. Leikki, yhdessä tekeminen ja lasten ajatusten kuuleminen ohjaavat toimintaa. Lapsen arjessa kokemat ja havainnoimat ilmiöt ovat oppimisen lähtökohtana. Kekseliäisyys, kierrätys ja luonnon omien antimien hyödyntäminen oppimisessa ja leikkivälineinä ovat tärkeä osa luontopäiväkodin arkea.
Toivomme sinulta vahvaa pedagogista työotetta, myönteistä ja aktiivista asennetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä kohdata lapset aidosti. Työtapamme on ratkaisukeskeinen ja kannustamme kokeilemaan uutta. Pilkkeen päiväkodeissa työt on jaettu lasten kanssa toimivien aikuisten kesken niin, että kaikilla on aikaa keskittyä omaan työhönsä ja tehdä se niin hyvin kuin mahdollista.
Tästä olemme tarkkoja
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lastenohjaaja tai lähihoitaja sisältäen lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman) tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja ja päivähoitaja. Tehtävään valitun tulee esittää nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 mom. mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.
Me haluamme tarjota sinulle
- Kuukausipalkan 2363,76-2556,10€ /kk kokemuksesi mukaan (Muu Suomi),
- Innostavan ja lempeän toimintakulttuurin, jossa aidosti arvostetaan varhaiskasvatuksen ammattitaitoa,
- Työyhteisön, jossa ollaan sitoutuneita toimimaan lapsen parhaaksi,
- Mahdollisuuden työskennellä painotteisessa varhaiskasvatuksessa,
- Laadukkaan sisäilman uudessa rakennuksessa,
- Monipuolisia työsuhde-etuja, kuten hyvät työterveyspalvelut, ulkoilutakki, polkupyörä-, hieronta- sekä virike-etu. Katso lisää täältä(https://www.pilkepaivakodit.fi/pilkelaisten-tyosuhde-edut/ ).
Jos luit juuri itsestäsi, pistä hakemus tulemaan - olisi ilo saada sinut hyvän päivän tekijöiden joukkoomme! Haethan paikkaa viimeistään 2.12.2024. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana, joten paikka voidaan täyttää nopeastikin sopivan työntekijän löytyessä.
Haluaisitko tietää lisää Pilkkeestä ja tavastamme toimia?
Lempeyden voima ei ole vain Pilke-päiväkotien slogan - se kertoo meidän tavastamme tehdä töitä ja kohdata lapsia ja aikuisia. Lue lisää siitä, mitä lempeyden voima meille pilkeläisille tarkoittaa.(https://pilkepaivakodit.fi/lempeys/)
- Pilke yrityksenä(https://www.pilkepaivakodit.fi/tietoa-yrityksesta/)
- Pilke työnantajana(https://www.pilkepaivakodit.fi/pilke-tyonantajana/)
- Pilkeläisen uratarina(https://www.pilkepaivakodit.fi/tule-toihin-paivakotiin/)
- Pilkkeen varhaiskasvatus(https://pilkepaivakodit.fi/tag/varhaiskasvatus/)
Pilke luontopäiväkoti Virta
Pilkkeellä lasten oppimista ja kasvua tuetaan ja luodaan aktiivisuudella, ammatillisuudella, pedagogisella osaamisella, lapsen osallisuudesta huolehtimisella, muokkautuvilla oppimisympäristöillä sekä kannustavalla ja motivoivalla ilmapiirillä. Me olemme Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju, ja päiväkodeissamme, esikouluissamme ja iltapäiväkerhoissamme työskentelee yli 2 500 pilkeläistä ammattilaista ympäri Suomea.
Puhelin: 040 4573 954 Sähköposti: hanna.salonen@pilkepaivakodit.fi Sijainti: Kalamajantie 5, Keminmaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://ats.talentadore.com/apply/varhaiskasvatuksen-lastenhoitaja/DaJAEL