Röntgenhoitaja, kuvantaminen Mikkeli, Etelä-Savon hyvinvointialue
- Alkuperäinen julkaisupäivä 29.11.2024
- Hae viimeistään 30.12.2024
- Palkkaus: 3027,34€/kk
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Etelä-Savon hyvinvointialue hakee röntgenhoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Mikkelin kuvantamiseen 3.2.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tarjoamme kuvantamisen palveluita Etelä-Savon alueella Mikkelissä, Juvalla, Kangasniemellä, Mäntyharjulla ja Pieksämäellä, palvellen koko Etelä-Savon hyvinvointialuetta Eloisaa.
Meillä sinulla on mahdollisuus päästä työskentelemään monipuolisesti natiivi-, tietokonetomografia-, ultraääni-, KKTT-, mammografia-, magneetti-, angiografia- ja isotooppitutkimusten parissa. Olemme myös osa koronaariangiografioista vastaavaa moniammatillista tiimiä. Yksikkömme on auki kaikkina vuorokaudenaikoina.
Työyhteisössämme on hyvä ja innostava ilmapiiri, jonka ylläpitoon työntekijät ja esimiehet ovat sitoutuneet. Kannustamme ideoimaan ja kehittämään omaa työtä! Meillä on käytössä yhteisöllinen työvuorosuunnittelu, joten sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan omiin työvuoroihisi toiminnan ja yhteisten pelisääntöjen asettamissa rajoissa. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä itsenäistä työotetta.
Ensisijainen sijoituspaikka on Mikkelin keskussairaalan kuvantaminen, mutta työhön kuuluu myös satunnaisesti kiertämistä ympäristökuntien pienemmissä kuvantamisyksiköissä.
Tuemme työntekijöiden ammatillista kehittymistä koulutuksen ja työnohjauksen avulla. Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä osaavassa työyhteisössä ja nykyaikaisessa työympäristössä.
Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/1994) mukainen röntgenhoitajan laillistus.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/632077/fi_FI