maahanmuuttokoordinaattori, Ilmajoen kunta
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 29.11.2024
  • Hae viimeistään 16.12.2024
  • Palkkaus: 3000€/kk
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme maahanmuuttokoordinaattoria elinvoima- ja työllisyyspalvelujen tulosalueelle, työllisyys- ja kotouttamispalvelujen tulosyksikköön. Tarjoamme näköalapaikan uusien työllisyyden ja kotoutumisen palveluiden toteuttamiseen ja uuden toiminnan kehittämiseen.

Maahanmuuttokoordinaattorina pääset rakentamaan Ilmajoen kansainvälisten asiakkaiden palveluita. Tavoitteemme on edistää kestävää kotoutumista ja työllistymistä. Meille on tärkeää huolehtia siitä, että maahanmuuttaneilla on mahdollisuus osallistua aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan, kehittää osaamistaan ja saavuttaa taloudellista itsenäisyyttä. Yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa tarjoamme palveluita, joiden avulla tämä mahdollistuu.

Uusi kotoutumislaki astuu voimaan saman aikaisesti TE-uudistuksen kanssa vuoden 2025 alusta lukien. Muutoksen myötä kunnilla tulee olemaan kokonaisvastuu kotoutumisen edistämisestä. Vuoden alusta voimaan tulevan kotoutumisen edistämisestä annetun lain 2 luvun 13 §:n mukaan kunnan on järjestettävä kotoutumisohjelma, jonka on sisällettävä mm. osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeen arvioinnin, kotoutumissuunnitelman laadinnan, muut lain 26 §:ssä tarkoitetut palvelut, monikielisen yhteiskuntaorientaation, ohjelman aikaisen ohjauksen ja neuvonnan sekä kielitaidon päättötestauksen.

Maahanmuuttokoordinaattorin keskeisenä tehtävänä on edellä mainittujen kunnan kotoutumiseen liittyvien lakisääteisten velvoitteiden toteuttaminen ja valvominen. Tehtävänä on myös kokonaisvastuu kunnan maahanmuuttotyön kokonaisuudesta ja sen kehittämisestä sekä sidosryhmäyhteistyöstä.

Maahanmuuttokoordinaattorin viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto.

Virkaan valittavalta edellytetään hyvää suomen ja englannin kielen taitoa, kotoutumisen lainsäädännön tuntemusta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta ja osaamista verkostotyöstä.

Haettavana oleva virka on uusi ja odotamme valittavalta henkilöltä intoa uuden toiminnan kehittämiseen, asiakaslähtöistä ja ratkaisukeskeistä työotetta, maahanmuuttopolitiikan - ja työmarkkinoiden kehityksen seuraamista sekä tietoisuutta työvoiman liikkuvuudesta ja -tarpeista.

Maahanmuuttokoordinaattorin virka täytetään toistaiseksi 7.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Viran palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 3 000 euroa/kk. Lisäksi maksetaan kokemuslisää KVTES mukaisesti aikaisemman työkokemuksen perusteella. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävässä on mahdollisuus neuvotella myös lyhyemmästä työajasta.

Hakemukset pyydetään lähettämään ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta www.kuntarekry.fi (632104). Hakuaika päättyy 16.12.2024 klo 12.00. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei oteta huomioon. Alustava haastatteluaikataulu 19.12.2024 klo 9.00-16.00 välillä.

Mikäli sähköinen hakemus ei ole mahdollinen, voi hakemuksen lähettää postitse osoitteeseen Ilmajoen kunta, konserni- ja elinvoimapalvelut, PL 23, 60801 Ilmajoki, kuoren päälle on laitettava sana Hakemus. Hakemuksia ei palauteta.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/632104/fi_FI