Mylläri maatilalle, Tuohinon Tila, Botnia Career Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 2.12.2024
- Hae viimeistään 29.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
- Tuohinon maatila on vanha sukutila Kempeleessä, Pohjois-Pohjanmaalla. Tuohinon maatilan juuret ulottuvat aina vuoteen 1579 asti. Tuohinon tilalta saat aitoa kunnon kauraa pohjoisesta. -
Etsimme asiakkaallemme Tuohinon Tilalle MYLLÄRIÄ Kempeleeseen. Tule mukaan tuottamaan arktisissa oloissa kasvanutta maailman parasta kauraa!
Työstä tarkemmin:
Myllärin työssä vastaat Tuohinon Tilalla viljellyn kauran jauhamisesta ja käsittelystä valmiiksi tuotteiksi. Huolehdit prosessin ohjaukseen, valvontaan ja laaduntarkkailuun sekä kauran käsittelyyn liittyviä työtehtäviä. Myllärin työn ohessa osallistut myös muihin tilan tehtäviin, esimerkiksi pakkaamossa ja varastolla. Työ sisältää trukilla ajoa sekä osaamisesi huomioiden laitteiden kunnosta huolehtimista yhdessä muun tilan tiimin kanssa.
Työntekijänä omaat oma-aloitteisen, aktiivisen ja huolellisen työskentelytavan. Kykenet itsenäiseen työhön ja omaat hyvän ongelmanratkaisukyvyn. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä ja ymmärrys elintarvikealasta katsotaan eduksesi. Tärkeintä on hyvä asenne ja halu kehittyä ammattilaiseksi, sillä valittu henkilö perehdytetään tehtävään huolellisesti.
Työt alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä, sopimuksen mukaan. Työtä tehdään päivävuorossa, klo 7:00-15:30 aikavälillä. Aluksi työtä on tarjolla osa-aikaisesti, noin 80h/kk, mutta mahdollisuus lisätunteihin on myöhemmässä vaiheessa. Tätä työtä voi tehdä myös esimerkiksi toisen työn ohella, sillä työvuorot on sovittavissa. Etsimme työntekijää pitkäaikaiseen työsuhteeseen.
Jätä hakemus!
Haastattelut aloitetaan jo hakuajalla ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Jätäthän siis hakemuksesi tehtävään hakujärjestelmämme kautta mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa Sini Setälä puh. 050 547 1467, sini.setala@career.fi ja Marko Mertala puh. 050 364 9194, marko.mertala@career.fi.
Botnia Career Oy
Botnia Career on oululainen henkilöstöpalvelualan yritys ja me teemme työtä sydämellä,
kunnioittaen arvojamme, välittäminen, kiltteys, ilo, vastuullisuus ja oppiminen. Kuulumme osaksi lappilaislähtöistä Career.fi - henkilöstötaloa.
Etsitään yhdessä sinulle työ, jota on ilo tehdä!
Puhelin: 0505471467 Sähköposti: sini.setala@career.fi Sijainti: Ylipääntie 93, 90440 Kempele

Hae työpaikkaa osoitteesta https://ats.talentadore.com/apply/myllari-maatilalle-tuohinon-tila/81Pqvq