Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, päiväkoti Omena, Helsingin kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 3.12.2024
- Hae viimeistään 17.12.2024
- Palkkaus: 2493,94€/kk
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme joukkoomme ammattitaitoista, sensitiivistä ja työhönsä motivoitunutta varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa neljän kasvattajan 3-5- vuotiaiden lasten, vahvistettu henkilöstömäärä, ryhmään kahden opettajan ja lastenhoitajan työpariksi.
Omenapuistossa saat työkaveriksi huumorintajuisia ja kehittämismyönteisiä ammattilaisia. Meillä viihdytään erinomaisesti - viimeisimmässä Kunta 10- kyselyssä saimme erinomaiset pisteet työyhteisön ja työkulttuurin eri osa-alueilla.
Hyvät ja toimivat arjen rakenteet mahdollistavat laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamisen. Kaikenlaisissa arjen keskellä askarruttavissa asioissa tukenasi on 3.tason varajohtajan resurssi.
Omenapuisto on vuonna 2013 valmistunut päiväkoti Vuosaaressa hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Vuosaaren metroasemalta on helppo kävellä meille. Päiväkoti Omenapuistossa on 4 lapsiryhmää, ja meillä kaikki aikuiset tuntevat kaikki lapset - ja toisinpäin. Kaikilla ryhmillämme on omat kiinteät tilat, joten arki on sujuvaa ja levollista.
Tällä toimintakaudella varhaiskasvatusyksikkömme omat tavoitteet nivoutuvat positiiviseen toimintakulttuuriin sekä leikin rikastamiseen. Haluamme tehdä kehut, onnistumiset ja kannustuksen entistä näkyvämmäksi perheiden arjessa. Lisäksi haluamme luoda entistä houkuttelevampia ja monipuolisempia leikkiympäristöjä rikastamaan niin ohjattua kuin lasten omaehtoistakin leikkiä. Mottomme on, että "leikkivää aikuista ei saa häiritä". Leikki on meille tärkeää, ja vaalimme pitkäkestoista leikkiä ja leikin lapsille tuottamaa iloa.
Arvostamme pedagogista osaamista, hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä iloista asennetta. Meille on kunnia-asia viihtyä töissä - ilo ja nauru kuuluvat jokaiseen työpäiväämme. Lisäksi arvostamme halua hyödyntää lähiympäristöä - upeaa Uutelan metsää, Aurinkolahden rantaa, puistoja, urheilukenttiä sekä kirjastoa laaja-alaisen oppimisen ympäristönä.
Vahvistetun henkilöstömäärän varhaiskasvatuksen lastenhoitajan ensimmäinen työskentelypaikka on päiväkoti Omenapuisto. On mahdollista, että työskentely-yksikkö voi toimintakausittain vaihtua alueen tarpeiden mukaan.
Ole rohkeasti yhteydessä ja tule vaikka tutustumaan meihin ennen hakemuksen täyttämistä!
Päiväkotimme kuuluu varhaiskasvatusyksikkö Inkivääri- Omenapuisto- Sakarinmäkeen.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana suunnittelet ja toteutat pedagogisesti painottunutta hoitoa, kasvatusta ja opetusta yhdessä muun henkilöstön kanssa varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman, Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman, esiopetussuunnitelman ja lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Vastaat lasten tarpeista päivittäisessä toiminnassa ja edistät lapsen terveyttä ja hyvinvointia.
Edellytämme, että sinulla on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita olet täydentänyt riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla (varhaiskasvatuslaki 540/2018, 28 §, asetus 753/2018 3 § ja 4 §).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki 55 §).

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/KASKO-02-1454-24