Lähihoitajia kotiin vietäviin lapsiperhepalveluih, MEHILÄINEN OY
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 3.12.2024
  • Hae viimeistään 10.1.2025
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Meitä mehiläisiä on jo lähes 40 000 eikä kahta samanlaista. Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia - meillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin!

Haemme lähihoitajia lapsiperhepalveluihin Mehiläisen kotihoitoon Jyväskylän alueelle

Asiakkaamme ovat pääasiassa erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria, joiden palvelutarve keskittyy arki-iltoihin ja viikonloppuihin. Mahdollisuus myös yövuoroihin. Työ on usein vapaa-ajantoiminnassa ohjaamista ja arjen perustoiminnoista huolehtimista.Työssä pääset oppimaan uutta ja saat keskittyä yhden asiakkaan hoitoon koko vuoron ajan.

Palvelua tuotetaan asiakkaiden koteihin. Haluamme, että löydämme yhdessä kanssasi sinulle mieluisat ja sopivat asiakaskohteet. Voit keikkailla kauttamme joustavasti ja vuorot ovat sovittavissa omaan arkeesi sopiviksi.

Odotamme sinulta:
lähihoitajan koulutusta.
lääkelupia (LOVe), voi suorittaa myös työsuhteen alkaessa.
valmiutta kohdata asiakkaasi iloisella ja positiivisella asenteella.
työkokemusta erityistuen lapsien kanssa työskentelystä.
valmiutta liikkua Jyväskylässä sekä ympäryskunnissa.

Palkkaus: palvelusvuosista riippuen 14,50-15,68 € /h. Käytössämme on yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Keikkatyösuhteessa maksetaan lomakorvaus 9% perustuntipalkasta.

Tehtävään valittavien on esitettävä lain edellyttämä rikosrekisteriote.

Kiinnostuitko? Hae tehtävää! Tiimimme odottaa jo yhteydenottoasi!

Haku päättyy 10.1.2025. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja palkkaamme tekijöitä heti sopivien löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Rekrytointivastaava
Heidi Kerminen
p. 0503689284
heidi.kerminen@mehilainen.fi
ma-pe klo 10-14

Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.

Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa @kotipalvelumehilainen
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://mehilainen.wd103.myworkdayjobs.com/tyomarkkinatori_careers/job/Jyvskyl-Kauppakatu-20-22/Lhihoitajia-kotiin-vietviin-lapsiperhepalveluihin-Keski-Suomeen--Mehilinen-kotihoito_R0034067/apply