Puheterapeutti, Terveystalo Kuntoutuspalvelut, Ta, Suomen Terveystalo Oy
- Alkuperäinen julkaisupäivä 5.12.2024
- Hae viimeistään 28.2.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Me keskitymme työssämme olennaiseen, terveyteen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Etsimme nyt osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme Puheterapeuttia Jyväskylään tai Tampereelle. Tutustu tehtävään ja hae!
Taistelussa terveemmän elämän puolesta meistä jokainen on tärkeimmän tekijä.
Mitä puheterapeutin työ pitää sisällään?
Me Terveystalon Kuntoutuspalveluissa haluamme olla valituin ja vaikuttavin kuntoutuksen toimija Suomessa. Tämä näkyy intohimonamme jakaa osaamistamme ja oppia uteliaasti uutta. Meille on tärkeää tukea terapeuttiemme ammatillista kasvua ja olla mukana kehittämässä vaikuttavuusperusteista kuntoutusta. Terveystalon Kuntoutuspalveluissa keskiössä on asiakkaan toimintakyky - sen arviointi ja kuntoutus. Kuntoutuspalveluihin kuuluvat neuropsykologian, puhe- ja toimintaterapian sekä neurologisen fysioterapian palvelut ja moniammatillinen kuntoutus. Palvelemme kaikkia ikäryhmiä usealla eri paikkakunnalla.
Puheterapeuttina Terveystalon Kuntoutuspalveluissa pääset tekemään monipuolisia arvioinnin ja kuntoutuksen tehtäviä sekä hyödyntämään ja kasvattamaan osaamistasi laajan asiakaskunnan parissa. Työtehtävät koostuvat pääosin yksilökuntoutuksesta Kelan ja Hyvinvointialueen maksusitoumuksilla.
Meillä voit työskennellä ammatinharjoittajana tai työsuhteisena osa- tai kokoaikaisesti toiveidesi mukaan. Voit itse suunnitella työpäiväsi ja -viikkosi, myös etätyömahdollisuus on käytettävissäsi. Pyrimme aina huomioimaan ammattilaisten elämäntilanteet ja toiveet sekä tarjoamaan monipuolista tukea itsenäisen asiantuntijatyön rinnalle. Lähiesihenkilönäsi toimii puheterapeutti, joka huolehtii siitä, että työn arki on sujuvaa, jolloin sinä voit keskittyä asiakastyöhön. Samalla tuemme myös aktiivisesti jokaisen tekijän ammatillista kehittymistä, pohjana toimii yhdessä räätälöity ammatillisen kehittymisen suunnitelma. Panostamme kuntoutustyön jatkuvaan kehittämiseen johtavan puheterapeutin johdossa ja yhteistyössä ammattilaistemme kanssa. Osaajamme pitävät tiiviisti yhteyttä ja kokoontuvat säännöllisiin tapaamisiin jakamaan osaamistaan ja kehittämään työtään. Lisäksi apunasi on koko valtakunnallinen moniammatillinen työyhteisömme, joka tukee ja konsultoi sinua asiakastyössäsi.
Lue lisää Terveystalon Kuntoutuspalveluissa työskentelystä täältä.
Miksi meille töihin?
Terveystalo on työntekopaikka, jossa sinä voit keskittyä olennaiseen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Hyvän ja arvostavan työntekopaikan sekä laadukkaan perehdytyksen ja innostavien tehtävien lisäksi tarjoamme sinulle:
Paikan yhteiskunnallisesti vaikuttavan kuntoutuksen toteuttajana terveysalan moniosaajajoukossa. - Suuren talon vakauden ja pienen työyhteisön lämpimän tunnelman. - Mahdollisuuden ammatilliseen kasvuun ja kehittymiseen mittavan vuosittaisen henkilökohtaisen budjetin, sisäisten koulutusten ja työnohjauksen turvin. - Mahdollisuuden työskennellä joustavasti ja vapauden suunnitella omaa arkeasi, mm. liukuvaa työaikaa hyödyntäen. - Ammattitaitoisen ja sitoutuneen moniammatillisen työyhteisön, laajan kollegaverkoston. sekä yksilöllisen tuen. - Ison konsernin toimivat työkäytännöt ja monipuoliset edut, kuten lounas- ja virike-edun, kumppanialennukset ja kattavan työterveyshuollon, joka sisältää peruspalveluiden lisäksi muun muassa lähetteelliset erikoislääkärikäynnit ja lyhytpsykoterapian. - Työssä tarvittavat nykyaikaiset tilat, välineet, kuntoutusmateriaalit ja -testit. - Mahdollisuuden keskittyä työssäsi olennaiseen, siihen missä olet hyvä ja missä haluat vielä kasvaa.
Mitä toivomme sinulta?
Edellytämme, että olet laillistettu puheterapeutti ja kiinnostunut kuntoutuksen sovellusalasta. Voit olla urasi alkuvaiheessa tai kokeneempi osaaja. Työtehtävässä menestymistäsi tukevat itseohjautuvuus, ennakoiva ja suunnitelmallinen työskentelytapa sekä valmius liikkuvaan työhön. Työssä tarvitset ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta.
Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja halukkuutta toimia moniammatillisessa tiimissä.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6§:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote lasten ja nuorten kanssa työskentelyä varten.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta, niin olemme sinuun yhteydessä. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.
Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään palvelujohtaja, johtava puheterapeutti Outi Mustonen, outi.mustonen@terveystalo.com
Tervetuloa Kuntoutuspalveluihin! Tervetuloa Terveystaloon!

Hae työpaikkaa osoitteesta https://emp.jobylon.com/applications/jobs/250585/create/?utm_source=molfi&utm_medium=promotionserializer