Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Valkeakosken kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 10.12.2024
- Hae viimeistään 24.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Tule kanssamme toteuttamaan varhaiskasvatusta Valkeakoskelle. Meillä on pienen kaupungin edut, suuren kaupungin mahdollisuudet. Olemme lähellä suuria kasvukeskuksia, joista on hyvät kulkuyhteydet Valkeakoskelle.
Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen Vanhankylän päiväkotiin 7.1.2025-30.5.2025 väliselle ajalle VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJAA.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana pääset tekemään merkityksellistä työtä varhaiskasvatusikäisten lasten kehittymisen ja oppimisen parissa. Meillä sinua odottaa ammattitaitoinen ja kehittämishaluinen työyhteisö, sekä vauhdin ja vilskeen täyteinen ryhmä.
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla.
Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävässä on 2 kk:n koeaika.
Valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikostaustaote ennen töiden aloitusta.
Valkeakosken kaupungin työpaikat ovat savuttomia.
Hakemukset, johon on liitetty ansioluettelo sekä kelpoisuuden osoittavat todistusjäljennökset, on toimitettava 24.12.2024 ko 23.59 mennessä ensisijaisesti Kuntarekryn kautta (työavain 633872) tai postitse osoitteeseen Valkeakosken kaupunki, Kirjaamo, PL 20, 37601 Valkeakoski. Kuoreen merkintä: Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan rekrytointi
Tervetuloa joukkoomme Valkeakoskelle!

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/633872/fi_FI