Sosiaalityöntekijä, Toivo-sosiaalityö, Helsingin kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 11.12.2024
- Hae viimeistään 30.12.2024
- Palkkaus: 4314,16€/kk
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Tervetuloa meille - Haemme kahta sosiaalityöntekijää vakituisiin virkoihin Toivo-sosiaalityön tiimeihin. Toimipaikkasi on joko Kumpulantiellä tai Siilikujalla.
Toivo-sosiaalityössä vastataan toistuvasti tai vakavasti rikoksilla, käyttäytymisellä ja päihteillä oireilevien nuorten kanssa tehtävästä työskentelystä. Toimintamalli käynnistyi syksyllä 2021 ja tämän vuoden alusta meillä on käytössämme yhteensä kolme Toivo-tiimiä.
Toivo-toiminnan työskentelymallissa eri toimijat työskentelevät saumattomasti yhdessä ja nuori ja perhe saavat vahvaa tukea. Yhteistyötä tehdään tiiviisti sekä muiden viranomaisten että järjestötahojen kanssa.
Nyt tarvitsemme joukkoomme kokeneita lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä, joilla on halukkuutta oppia ja kehittää uutta!
Toimit asiakkaana olevien lasten asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä. Meillä asiakasmitoitus on 20 lasta. Vastaat lapsen avo- ja sijaishuollon asiakkuuden aikaisesta sosiaalityöstä.
Tiimeissämme työskentelee kuusi sosiaalityöntekijää ja yksi johtava sosiaalityöntekijä. Lisäksi tiimillä on käytössään puolet sosiaaliohjaajan vakanssista ja yhteinen etsivä sosiaaliohjaaja. Teemme työtä Toivo-palveluiden kanssa, jossa tällä hetkellä on yhdeksän ohjaajaa, kaksi sairaanhoitajaa sekä yksi johtava ohjaaja. Lisäksi käytössämme on nuorten palvelut ja MDFT-tiimin työskentely. Kehitämme työtämme käynnissä olevan OM:n rahoittaman Toivo 2.0 hankkeen avulla. Tiimimme tulevat täydentymään sairaanhoitajilla.
Helsingin lastensuojelun sosiaalityö on suuri sosiaalityön osaaja. Meille on tärkeää, että onnistut ja viihdyt työssäsi sekä pääset tekemään kohtaavaa, systeemistä sosiaalityötä. Meillä et jää yksin - tukenasi on ammattitaitoinen tiimi sekä osaava esihenkilö. Työnohjaus, mentorointi, lastensuojelun juristit ja psykoterapeutit sekä vahvat palvelut auttavat sinua.
Työsi on vaihtelevaa ja siihen kuuluu matkustamista. Toivomme, että sinulla on kyky ja halu itsenäiseen työhön sekä työskentelyyn työparina, tiimissä ja erilaisissa verkostoissa. Haluat kehittyä ja kehittää sosiaalityötä. Joustavat työjärjestelyt ja hyvät työvälineet auttavat sinua. Tehtävä sopii sinulle, jos nautit pitkäjänteisestä työskentelystä asiakkaiden kanssa, moniammatillisesta työskentelystä innostuneessa tiimissä sekä uuden kehittämisestä ja oppimisesta.
Työnantajana tarjoamme sinulle hyvät Helsingin kaupungin työsuhde-edut, kuten työsuhdematkalipun ja mahdollisuuden edulliseen työsuhdeasuntoon. Voit tutustua Helsingin kaupungin tarjoamiin henkilöstöetuihin osoitteessa helsinkirekry.fi.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä hyvät loma-, työmatka- ja lounasedut. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.
Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla olemme tehneet tietoisen valinnan tukea työntekijöidemme hyvinvointia ja palautumista liikkumisen avulla. Meillä pääset henkilöstöalennuksella uimahalleihin, kuntosaleille ja liikuntatapahtumiin. Sinulla on myös mahdollisuus ottaa kaupunkipyörä käyttöösi, saada tukea liikkumisen aloittamiseen henkilökohtaisesta liikuntakoutsauspalvelusta ja
hyödyntää henkilöstöliikunnan liikuntatarjontaa sekä liikunta- ja kulttuurietua 200 eurolla vuodessa.
Palkan lisäksi tehtävässä maksetaan sitoutumislisää 204,88 euroa kuukaudessa, kun palvelussuhde on kestänyt vähintään kolme kuukautta ja se on solmittu vähintään kuudeksi kuukaudeksi. Sitoutumislisä myönnetään vuoden 2025 loppuun. Sitoutumislisä myönnetään korkeintaan vuodeksi.
Hakijoiden haastattelut toteutetaan 14.1.2025 klo 14.30.
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.
Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi henkilöllä, joka suorittaa sosiaalityöntekijän tutkintoon johtavaa koulutusta ja on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.
Tehtävässä edellytetään rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).
Sosiaalityössä edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja ja kykyä työskennellä sekä itsenäisesti, työparina että tiimin jäsenenä.
Arvostamme mahdollista aikaisempaa työkokemusta lastensuojelun sosiaalityöstä sekä kiinnostusta sosiaalityön kehittämiseen.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/SOTEPE-01-788-24