Lähihoitaja, Kankarepolun ryhmäkoti, Helsingin kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 11.12.2024
- Hae viimeistään 27.12.2024
- Palkkaus: 2492,23€/kk
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Lähihoitaja, tule mukaan kehittämään Kankarepolun ryhmäkodin työtä ja varmistamaan asukkaillemme turvallinen arki.
Ryhmäkotimme sijaitsee Jakomäessä, meitä varten suunnitelluissa tiloissa. Kankarepolun ryhmäkodissa asuu yhteensä 20 asiakasta, neljässä eri kodissa. Asukkaamme ovat aikuisia kehitysvammaisia henkilöitä, jotka tarvitsevat ohjausta, tukea ja paljon apua päivittäisissä toimissaan. Haluamme tukea asukkaiden itsenäistä selviytymistä ja osallistumista kodin arkeen omien voimavarojensa mukaan. Teemme asukkaiden kanssa asioita yhdessä, heitä omaan elämäänsä osallistaen. Työtämme kodeissa ohjaa asukkaiden itsemääräämisoikeuden tukeminen.
Henkilökuntaamme kuuluu lähihoitajia, hoiva-avustajia sekä sairaanhoitaja. Työvuoroissa työskentelee 6-8 hoitajaa. Yöaikaan ryhmäkodissa työskentelee kaksi hoitajaa sekä lisäksi tarvittaessa päivystävä yöhoitaja.
Pääset mukaan Kankarepolun ryhmäkodin toiminnan kehittämiseen asukkaidemme parhaaksi. Odotamme sinulta joustavuutta sekä toimeen tarttuvaa työotetta. Työtä teemme kolmessa vuorossa ja työvuorosuunnittelussa voimme ottaa toiveet huomioon.
Tule meille, jos olet aidosti kiinnostunut työstä kehitysvammaisten parissa ja haluat tarjota asukkaillemme mahdollisuuden kokea osallisuutta ja aktiivista arkea. Voit olla kokenut konkari tai urasi alussa oleva innokas hoito- ja ohjaustaitoinen ammattilainen.
Meillä saat työhösi tukea ja neuvoa sekä perehdytystä omalta työyhteisöltäsi, vastaavalta sairaanhoitajalta sekä esihenkilöltäsi.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä suuren työnantajan henkilöstöedut, kuten työmatkasetelit, kaupunkipyöräedun, henkilöstökassan jäsenyyden ja liikunta- ja kulttuuriedun. Sinulla on myös mahdollisuus viettää esimerkiksi kesälomasi henkilöstön omalla virkistyssaarella.
Kelpoisuusehto:
Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.
Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.
Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §) mukainen rikosrekisteriote.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.
Tehtävässä edellytetään LOP/LOVe LOP-lääkeluvan hyväksytty suorittaminen viimeistään koeajan kuluessa.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/SOTEPE-01-789-24