Kehittämispäällikkö, Nuorten Ystävät ry
- Alkuperäinen julkaisupäivä 13.12.2024
- Hae viimeistään 17.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Nuorten Ystävät on yli 115-vuotias monialajärjestö, joka on perustamisestaan lähtien tehnyt ennakkoluulottomasti työtä heikommassa asemassa olevien sekä apua tarvitsevien lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden hyväksi. Vuosittain toimintamme piirissä on noin 5000 lasta, nuorta tai aikuista 12 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Meillä työskentelee noin 130 osaavaa ja sitoutunutta sosiaali-, opetus- ja kasvatusalan sekä järjestötyön ammattilaista. Nuorten Ystävät ry etsii toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖÄ.
Oletko aktiivinen ja idearikas yhteisen hyvän tekijä, jonka sydän sykkii sosiaalialan kehittämistyölle? Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä.
Kehittämispäällikön tehtävänä on hanketoiminnan kokonaiskehittämisen koordinointi ja uusien toimintamallien kehittäminen Nuorten Ystävät ry:n strategian mukaisesti.
Kehittämispäällikkö vastaa hanketoiminnan kokonaiskehittämisestä, uusien hankkeiden (ml. kansainväliset hankkeet ja kumppanuudet) ja toimintamallien suunnittelusta sekä toteutuksen koordinoinnista. Hän vastaa nuoriin liittyvistä toiminnoistamme ja sen kehittämisen kokonaisuudesta.
Kehittämispäällikkö koordinoi menetelmien, vaikuttavuusarvioinnin ja tuloksellisuuden kehittämistä sekä osallistuu järjestön toiminnan kehittämiseen asiantuntijana ja vaikuttajana. Hän vastaa oman toiminta-alueensa talouden suunnittelusta, seurannasta ja raportoinnista.
Kehittämispäällikkö johdattaa eteenpäin järjestön strategiatyötä ja strategisia kumppanuuksia sekä järjestön osaamisen kehittämistä ja koulutustoimintaa.
Tehtävään voi kuulua esihenkilötyötä.
Edellytämme
yhteiskuntatieteellistä tai muuta soveltuvaa vähintään ylempää korkeakoulu tutkintoa
vahvaa kokemusta kehittämistyöstä
näyttöä tuloksellisesta hankeosaamisesta ja eri rahoitusinstrumenttien tuntemuksesta
järjestöalan toimintaympäristön tuntemusta ja kokemusta verkostoissa toimimisesta
kokemusta strategiatyöskentelystä
kokemusta talouden suunnittelusta ja seurannasta
erinomaista suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa sekä tyydyttävää ruotsin kielen taitoa
Arvostamme
lastensuojelun, nuorisotyön, sosiaalisen kuntoutuksen ja työllistämisen tai mielenterveys- ja päihdetyön tuntemusta
edunvalvontatyön sekä vaikuttajaviestinnän taitoja
ennakkoluulotonta, innovatiivista ja tavoitteellista työotetta
hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä positiivista asennetta ja taitoa tehdä työtä tiimissä
Me välitämme työntekijöidemme hyvinvoinnista ja haluamme motivoida heitä kehittymään työssään. Siksi tarjoamme:
aidosti merkityksellisen ja vastuullisen työn
monipuolisen tehtävänkuvan
viihtyisän ja innovatiivisen työympäristön
välineet osaamisesi ja ammattitaitosi kehittämiseen
mahdollisuuden osallistua työnohjaukseen
ePassi -flex-edun, jota voit valintasi mukaan hyödyntää urheiluharrastuksiin, kulttuuriin ja terveys- ja hyvinvointipalveluihin
tuetun lounasruokailun ePassi-lounasedun muodossa
toimivan työterveyshuollon, johon sisältyy lakisääteisten palveluiden lisäksi myös sairaanhoidon palvelut sekä mahdollisuus päästä tarvittaessa työterveyspsykologin ja työfysioterapeutin vastaanotolle.
Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Työsuhteen ehdoista
Työsuhde on kokoaikainen (37,5 h/vko). Kehittämispäällikön tehtäviä tehdään ensisijaisesti lähityönä keskustoimistollamme Oulussa, mutta osittain on mahdollisuus myös etätyöhön. Työ edellyttää matkustusvalmiutta esim. eri paikkakuntien yhteistyötapaamisissa ja tapahtumissa. Työskentely tapahtuu arkisin (ma-pe) klo 8-16 välillä, satunnaisesti myös virka-ajan ulkopuolella.
Toivomme sinun aloittavan tehtävässä 1.3.2025 tai sopimuksen mukaan.
Työsuhteeseen sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Oletko hakemamme taitava esiintyjä, yhteiseen hiileen puhaltaja sekä aktiivinen verkosto-osaaja?
Muistathan jättää hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 17.1.2025. Kutsumme osan hakijoista henkilökohtaisesti haastatteluun. Haastattelut järjestetään 29.1. Oulussa, Nuorten Ystävät ry:n keskustoimistolla os. Torikatu 28.
Lisätiedot
Kysymyksiin vastaa pääsihteeri Raija Näppä, p. 040 198 1441. Parhaiten lisätietoja voi tiedustella seuraavina soittoaikoina:
- torstaina 19.12. klo 14.30-16.00
- torstaina 9.1. klo 10-11.30 sekä
- perjantaina 17.1. klo 13-14.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.nuortenystavat.fi/haemme_nyt?rmpage=job&rmjob=646&ref=&utm_medium=talentech_publishing&utm_source=mol