Pääsihteeri, Oulun Yliopiston Ylioppilaskunta
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 16.12.2024
  • Hae viimeistään 6.1.2025
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Oulun yliopiston ylioppilaskunta on noin 12 500 opiskelijan julkisoikeudellinen yhteisö. OYY toimii jäsenistönsä edunvalvonta-, koulutus- ja palvelujärjestönä, joka työllistää tällä hetkellä kahdeksan kokopäiväistä työntekijää. Oulun yliopisto on kansainvälinen ja monitieteellinen toimintaympäristö, jossa on opiskelijoita yli 90 maasta.

Ylioppilaskuntamme hakee joukkoonsa pääsihteeriä kokopäiväiseen vakituiseen työsuhteeseen. Työsuhde alkaa helmi-maaliskuussa 2025, sopimuksen mukaan. Palkka määräytyy sopimuksen mukaan.

Tarjoamme haastavia ja monipuolisia työtehtäviä, loistavat mahdollisuudet oman osaamisesi kehittämiseen, laaja-alaisen toimintakentän sekä innokkaan ja motivoivan työympäristön.

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) on noin 12 500 Oulun yliopiston opiskelijan edunvalvonta-, koulutus ja palveluorganisaatio, jonka jäseniä ovat kaikki Oulun yliopiston perustutkinto-opiskelijat. Arvomme ovat avoimuus, rohkeus, vaikuttavuus, yhteisöllisyys ja kestävä kehitys. Haluamme rakentaa yhteisöä, jossa kaikilla on yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet taustasta riippumatta, joka toimii avoimesti ja joka osallistaa jäseniään päätöksentekoonsa. Haluamme toimia sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävästi ympäristön kantokyvyn huomioiden.

Pääsihteerinä pääset kartuttamaan työ- ja johtamiskokemusta merkittävän organisaation näköalapaikalle sekä osallistumaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tehtävään tarjotaan laaja perehdytys ja tukea saat niin omasta työyhteisöstä kuin muilta kollegoiltasi valtakunnallisesti.

Pääsihteeri toimii OYY:n koko henkilöstön esihenkilönä. OYY:ssä on noin kahdeksan kokopäiväistä työntekijää, sekä vuosittain osa-aikaisia työntekijöitä, projektityöntekijöitä ja harjoittelijoita. Lisäksi pääsihteeri työskentelee OYY:n hallituksen jäsenten tukena. Pääsihteerin monipuolisiin tehtäviin kuuluvat myös esittelijänä ja sihteerinä toimiminen hallituksen, edustajiston ja muiden toimielinten kokouksissa sekä edellisiin liittyvät suunnittelu- ja toimeenpanotehtävät.

Lisäksi pääsihteerin vastuulla on muun muassa
- organisaation toiminnan suunnittelu ja kehittäminen,
- operatiivinen johtaminen,
- strategian toimeenpano,
- henkilöstön rekrytoinnin valmistelu sekä henkilöstön perehdytys,
- sidosryhmäyhteistyö ja -viestintä
- edunvalvonnan sisältöjen seuraaminen,
- palveluiden toimivuuden seuraaminen,
- edustajiston ja hallituksen päätösten valmistelu ja toimeenpanon valvonta,
- budjetointi, talouden valvonta sekä raportointi koko organisaation toiminnan osalta,
- sijoitusomaisuuden seuranta sekä
- omistajaohjaus yhdessä hallituksen puheenjohtajan kanssa.

Edellytämme:
- soveltuvuutta henkilöstöjohtamiseen ja aiempaa johtamiskokemusta,
- järjestötoiminnan ja -talouden tuntemusta,
- ongelmanratkaisu ja -paineensietokykyä,
- sosiaalisia taitoja ja yhteistyökykyä,
- ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta tarttua vaikeisiinkin asioihin,
- erinomaista suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa,
- kykyä sekä itsenäiseen työskentelyyn että ryhmätyöhön ja
- soveltuvia korkeakouluopintoja

Pääsihteeriltä odotetaan matkustusvalmiutta ja kykyä joustaa työajoissa. Ylioppilaskunnan organisaatioon ja toimintaan voit tutustua osoitteessa www.oyy.fi.

Lisäksi katsomme eduksi vähintään alemman korkeakoulututkinnon, ymmärryksen talouden suunnittelusta, yliopistomaailman tuntemuksen sekä viestinnälliset taidot. Eduksi katsotaan myös työoikeuteen, yliopistolakiin ja hallintolakiin liittyvä tuntemus. Pyydämme hakijoilta konkreettista näyttöä vaadittavista ominaisuuksista.

Kutsumme osan hakijoista haastatteluun hakuajan umpeuduttua. Haastattelut järjestetään viikkojen 3.-4. aikana. Haastatteluun kutsuttaville hakijoille toimitetaan ennakkotehtävä ennen haastattelua. Haastatelluista osa kutsutaan henkilöarviointiin.

Ylioppilaskunnan edustajisto valitsee pääsihteerin viikolla 7. pidettävässä kokouksessa. Perehdytys järjestetään työsuhteen alussa.

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka asiakirjat ovat pääasiallisesti julkisia. Huomioithan, että hakeneiden nimet kirjataan pöytäkirjaan, joka on saatavilla internetissä. Lähetettyjä hakemuksia käsittelevät Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen, edustajiston jäsenet sekä toimihenkilöt, ja niitä säilytetään vuoden verran valintapäätöksen tekemisen jälkeen. Valituksi tulleen hakemus liitetään julkisen pöytäkirjan liitteeksi.

OYY korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:kauko.keskisarkka@oyy.fi