Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Riihimäen kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 17.12.2024
- Hae viimeistään 19.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Etsimme tiimiimme innostunutta, ratkaisukeskeistä ja motivoitunutta resurssina toimivaa varhaiskasvatuksen erityisopettajaa vakituiseen toimeen 24.2.2025 alkaen. Voisiko tässä olla paikka sinulle?
Varhaiskasvatuksen resurssierityisopettaja toimii erityispedagogisena asiantuntijana useammassa päiväkoti- tai esiopetusryhmässä vastaten lasten tuen järjestämisestä, dokumentoinnista, toteutumisesta, toteuttamisesta ja arvioinnista omissa lapsiryhmissään yhteistyössä lapsiryhmien muun henkilöstön, huoltajien ja tarvittaessa muiden tahojen kanssa. Tehtävänä on myös erityispedagogisen osaamisen jakaminen varhaiskasvatuksen henkilöstölle sekä varhaiserityiskasvatuksen kehittäjänä ja asiantuntijana toimiminen. Tärkeä osa työtäsi on osallistua varhaiskasvatuskeskusteluihin ja kirjata tuen tasoihin liittyviä asiakirjoja. Lisäksi työssäsi osallistut erilaisiin moniammatillisiin tiimipalavereihin tuoden näkemyksesi esille lapsen tarpeisiin tai vaikkapa varhaiserityiskasvatuksen kokonaisuuteen liittyen.
Työ edellyttää varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetuksen opetussuunnitelman mukaista osaamista, erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, kykyä sekä itsenäiseen että tiimityöskentelyyn ja halua kehittyä ammatillisesti. Arvostamme varhaiserityiskasvatuksen työkokemusta sekä kokemusta toimimisesta erilaisissa verkostoissa.
Lähitiimisi muodostuu ryhmien henkilöstöstä. Lisäksi meidän, varhaiserityiskasvatuksen, kokonaisuuteen kuuluu lastenhoitajia, hanketyöntekijöitä ja resurssi- sekä konsultoivia erityisopettajia. Työhyvinvoinnin tukemiseksi sinulle on tarjolla mahdollisuus työnohjaukseen, yksikkömme varhaiskasvatuksen erityisopettajien tiimin konsultointi ja tuki sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajien seudullinen yhteistyö.
Mitä odotamme sinulta:
- Lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukeminen on sinulle erityisen tärkeää.
- Vahvaa erityispedagogista osaamista ja kokemusta tukitoimien suunnittelusta ja toteuttamisesta.
- Kykyä tehdä tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, kuten henkilöstön, huoltajien ja muiden asiantuntijoiden kanssa.
- Joustavuutta ja kykyä sopeutua erilaisiin työympäristöihin ja -tilanteisiin.
- Kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
- Hyviä vuorovaikutustaitoja ja tiimityöskentelytaitoa.
Tarjoamme sinulle:
- Mahdollisuuden olla mukana kehittämässä varhaiskasvatustamme ja tukemassa lapsia heidän kasvussaan ja oppimisessaan.
- Kannustavan ja innostavan työympäristön, jossa arvostetaan ammatillista kehittymistä ja uusien ideoiden esille tuomista.
- Pääset mukaan motivoituneeseen ja osaavaan tiimiin.
- Mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen koulutusten ja tapahtumien kautta.
- Esihenkilöosaamisen kehittäminen on meille tärkeää, jotta meillä työskentelevät voivat sanoa olevansa hyvin johdettuja. Varhaiserityiskasvatusyksikön johtajalta Marilta saat tukea työhösi ja hän vie toimintaa eteenpäin kehittävällä otteella sekä kannustaa työntekijöitään uusien ideoiden toteuttamiseen.
- Hyvät työterveyshuoltopalvelut Terveystalossa.
- Riihimäen kaupungin muut työsuhde-edut (mm. Epassi 150 €/vuosi, mahdollisuus työsuhdepolkupyörään, henkilökohtainen hyvinvointi- ja liikuntaneuvonta, liikuntaryhmiä, henkilöstön oma virkistyspaikka).
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) 30 §:n tai siirtymäsäännöksen 75 § mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus). Rekrytoinnissa otetaan huomioon kelpoisten hakijoiden puuttuessa ei-kelpoiset hakijat, esimerkiksi erityisopettajaopintojensa loppuvaiheessa olevat henkilöt, jolloin tehtävä täytetään määräaikaisesti.
Työ voi alkaa sopimuksen mukaan, mutta toiveena on töiden aloitus 24.2.2025. Työaika on 38 h 15 min/viikko ja kuusi ensimmäistä kuukautta ovat koeaikaasi. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Valitun tulee esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisterin ote. Tehtäväkohtaisen palkan, 3099,84 €/kk, lisäksi sinulle maksetaan työkokemukseen perustuvaa lisää työehtosopimuksen mukaisesti sekä kuuden kuukauden jälkeen arvioitavaa henkilökohtaista palkanlisää.
Jos olet sitoutunut varhaiserityiskasvatuksen laadukkaaseen kehittämiseen ja haluat olla osa motivoitunutta tiimiämme, lähetä ensisijaisesti hakemuksesi Kuntarekry-järjestelmän kautta viimeistään 19.1.2025 klo 16 mennessä. Mahdolliset paperihakemukset pyydetään toimittamaan määräaikaan mennessä osoitteeseen Riihimäen kaupunki/Mari Rissanen, Eteläinen Asemakatu 4A, 11100 Riihimäki.
Tule mukaan luomaan yhdessä laadukasta varhaiskasvatusta ja tukemaan lasten kasvua ja oppimista!

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/631038/fi_FI