Erityisasiantuntija, tiedepolitiikka ja tutkimuks, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT
- Alkuperäinen julkaisupäivä 19.12.2024
- Hae viimeistään 19.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme visionääristä erityisasiantuntijaa, joka on mukana rakentamassa kestävämpää maailmaa ja menestyvää LUT-yliopistoa. Kehitämme niin tutkimuksen kuin koulutuksen laatua, tuloksellisuutta, potentiaalia ja vaikuttavuutta jatkuvasti.
Erityisasiantuntijana vastaat yliopistomme profiloitumista, strategiatyötä sekä tutkimuksen johtamista varten tarvittavasta tieto- ja arviointipohjasta. Sinulla on keskeinen rooli yliopistojen kansalliseen profiloitumiseen liittyvien ja muiden yliopistotasoisten rahoitushakemusten laatimisessa sekä tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden kokonaisarvioinneissa sekä yliopiston tutkimustoiminnan strategisen johtamisen tukemisessa. Tehtävässä pääset myös kehittämään yhdessä eri asiantuntijoiden sekä kansallisten ja kansainvälisten sidosryhmien kanssa uudenlaisia ratkaisuja ja toimintatapoja.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää
- Osaamista tutkimustoiminnan, tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta tukevasta tietopohjasta sekä tutkimustoiminnan edellytysten kehittämisestä
- Kykyä laatia yliopistotason hakemuksia
- Ymmärrystä tutkimuksen ja vaikuttavuuden arvioinneista kansallisesti tai kansainvälisesti
- Strategista ja visionääristä ajattelua ja kykyä synteesiajatteluun
- Soveltuvaa jatkotutkintoa, LUT-yliopiston alojen tuntemus on eduksi
- Sujuvaa suomen ja englannin kielen osaamista sekä taitoa viestiä tutkimustoimintaan liittyvistä asioista sisäisille ja ulkoisille sidosryhmille molemmilla kielillä
Arvostamme kokemusta kansallisesta ja kansainvälisestä tutkimus- ja tiedepolitiikasta sekä kykyä verkostoitua kansallisesti ja kansainvälisesti.
Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulla on kyky hallita laajoja, strategisia asiakokonaisuuksia. Sinulla on järjestelmällinen, mutta samalla innovatiivinen ote työhön ja osaamista luoda uusia toimintatapoja. Arvostamme ratkaisukeskeisyyttä, innovatiivisuutta ja kykyä toimia verkostoissa. Tule mukaan työyhteisöön, joka on tunnettu uteliaasta asenteestaan ja tekemisen meiningistä!
Tarjoamme sinulle strategisen kehittämisen näköalapaikan ja innostavan akateemisen työyhteisön sekä mahdollisuuden toimia rakentavasti ja tuloshakuisesti kansainvälisessä yhteisössä. Tuemme työntekijöitämme ylläpitämään ja kehittämään osaamistaan, lisäksi meillä on tarjolla joustavat mahdollisuudet yhdistää työ ja vapaa-aika.
Työ alkaa alkuvuonna 2025 sopimuksen mukaan. Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen ja sijoittuu korkeakoulupalvelujen johtamisen palvelut -yksikköön. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.
Kotikampuksesi on valintasi mukaan Lahti tai Lappeenranta ja voit työskennellä osittain myös etänä. Tehtävä edellyttää jossain määrin läsnäoloa molemmilla kampuksilla sekä matkustamista kotimaassa ja ulkomaille.
Palkkaus määräytyy yliopistojen muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön palkkausjärjestelmän mukaan. Tehtävä sijoittuu vaativuustasolle 12 (4788,76 e/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa (6-50 %) tehtäväkohtaisesta palkasta. Kokonaispalkka on työsuhteen alkuvaiheessa valittavan henkilön kokemuksesta ja osaamispohjasta riippuen noin 5 700- 6700 e/kk.
Lisätietoja antaa suunnittelujohtaja Maija Kuiri, maija.kuiri@lut.fi, +358 40 512 7425. Soittoajat 7.1.2025 ja 9.1.2025 klo 14-16.
Mikäli haluat liittyä edelläkävijöiden joukkoomme, jätäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi 19.1.2025 klo 23:59 mennessä sähköisen järjestelmämme kautta.
Lue lisää LUT työnantajana(https://www.lut.fi/fi/tutustu-meihin/tule-meille-toihin/lut-tyonantajana).
LUT-yliopisto Puhdas energia, vesi ja ilma ovat elämän edellytyksiä, joihin me LUT-yliopistossa etsimme ratkaisuja tekniikan, talouden ja yhteiskuntatieteiden osaamisella. Autamme yhteiskuntaa ja yrityksiä uudistumaan kestävästi. Kansainvälisessä tiedeyhteisössämme on yli 9 000 jäsentä. Kampuksemme sijaitsevat Lappeenrannassa ja Lahdessa. Olemme ilmastoteoissa yksi maailman parhaista yliopistoista. lut.fi(https://www.lut.fi/)
Rekrytointijärjestelmän tekninen tuki recruitment@lut.fi.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://lut.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=1220&jbid=15