Ohjaaja, Hempankaari, Nokia, Pirkanmaan hyvinvointialue
- Alkuperäinen julkaisupäivä 17.1.2025
- Hae viimeistään 31.1.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Toimintakeskuksessa ohjaajan työ on asiakastyötä, jossa toimit sekä itsenäisesti että työryhmän kanssa. Ohjaajan tehtävän tarkoitus on asiakkaan osallisuuden ja toimintakyvyn tukeminen, erilaisten toiminnallisten taitojen vahvistaminen sekä sosiaalisten- ja vuorovaikutustaitojen harjaannuttaminen. Oman työn kehittäminen ja asiakkaille suunnattujen ryhmätoimintojen suunnitteleminen ja toteuttaminen itsenäisesti sekä muun työryhmän kanssa on jatkuvaa.
Roolissasi korostuvat
- Työelämän valmiuksia kehittävien tehtävien ohjaus, esimerkiksi keittiötyönohjaus toimintakeskuksella ja toimintakeskuksen ulkopuolella tapahtuva työelämäohjaus.
- Työsi on liikkuvaa ja työhösi kuuluu mm. erilaisten liikuntaryhmien ohjaaminen.
- Vastaat asiakkaiden päivittäisen toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista.
- Vastaat omaohjattavien asiakkaidensa ohjaus- ja IMO-suunnitelmien laadinnasta sekä oman ryhmäsi asiakkaiden päivittäiskirjauksista asiakastietojärjestelmään.
- Toimit osaltasi yksikön asiakastyön ammatillisena asiantuntijana.
- Vastaat osaltasi toimintayksikön asiakastyön kehittämisestä yhdessä esihenkilön, työyhteisön ja eri verkostojen kanssa.
- Teet yhteistyötä asumisyksiköiden, omaisten ja muiden verkostojen kanssa.
Mitä tarjoamme?
- Tilaisuuden hyödyntää taitojasi laaja-alaisesti sekä kehittää itseäsi ja työtäsi.
- Pääset monipuolisesti hyödyntämään omia vahvuuksiasi ja oppimaan uutta yhdessä asiakkaiden kanssa.
- Mahdollisuuksia osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen muun muassa säännöllisten sisäisten koulutusten kautta.
- Hyvät henkilöstöedut, kuten vuosittaisen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedun sekä työnantajan lounasedun Epassilla, tyhy-toimintaa, Virkisty Vapaalla ry:n toiminnan ja työterveyshuollon palvelut. Työpaikalla on tarjolla myös kahvit ja teet. Tutustu tarkemmin: https://www.pirha.fi/tietoa-meista/toihin-meille/palkkaus-ja-henkilostoedut.
Entä mitä odotamme sinulta?
- Sinulla on sosiaali- ja terveysalan tutkinto tai muu soveltuva tutkinto.
- Sinulla on hygieniapassi.
- Kokemusta osatyökykyisten henkilöiden työllistämisestä.
- Joustavuutta ja kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa.
- Hyvät vuorovaikutus- ja viestintätaidot ovat työmme kulmakiviä eli odotamme erilaisten vaihtoehtoisten kommunikointimenetelmien hallintaa.
- Autismiosaamista sekä mielenterveys- ja päihdetyön perehtyneisyyttä.
Voit aloittaa vakituisessa työsuhteessa sopimuksen mukaan. Tehtävään sovelletaan koeaikaa, joka kuusi kuukautta. Työaika on kokoaikatyö, päivätyö. Valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukainen rokotesuoja. Ennen tehtävän vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 4 momentin mukainen rikosrekisteriote.
Hae mukaan työyhteisöömme! Olemme haastatteluun kutsuttaviin hakijoihin yhteydessä henkilökohtaisesti, joten pidäthän puhelimen lähelläsi. Tarjotaan yhdessä asiakkaillemme monipuolinen ja mielekäs arki, jossa asiakas on oman elämänsä asiantuntijana!

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/Pirha-01-150-25/fi_FI