Hallintopäällikkö, Laukaan kunta
- Alkuperäinen julkaisupäivä 22.1.2025
- Hae viimeistään 12.2.2025
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Laukaan kunta hakee hallintopäällikköä vakinaiseen virkaan keskeiseen rooliin kunnallishallinnon ja päätöksenteon ytimessä.
Hallintopäällikkönä vastaat kunnan hallinnon ja päätöksenteon avaintehtävistä. Toimit kunnanhallituksen ja -valtuuston sihteerinä, johtoryhmän jäsenenä ja sen kokousten sihteerinä. Lisäksi vastaat keskusvaalilautakunnan sihteerinä kunnan vaalijärjestelyistä.
Hallintopäällikkö johtaa keskitettyjä yleishallintopalveluita. Tiimin vastuulle kuuluu kunnan toimielinten toiminta, päätöksenteon valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävät, asianhallinta, arkistointi, kirjaamo, tietosuoja-asiat, kokousten ja muiden tilaisuuksien järjestäminen, hankinnat sekä muut päätöksenteon tukipalvelut.
Hallintopäällikön tehtävänä on keskitetyn hallinnon kehittäminen ja hallinnonalan arjesta vastaaminen. Vastaat mm. hallinnollisten ohjeistuksien laadinnasta, lainsäädännön seuraamisesta ja arkistoinnin digitoinnista. Kyseessä on uusi virka, joka on perustettu konsernihallinnon organisaatiouudistuksen myötä.
Viran kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto, kokemusta vaativista valmistelu- ja toimeenpanotehtävistä sekä kunnallishallinnon hyvä tuntemus.
Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa kunnallishallintoa koskevan lainsäädännön tuntemusta ja sen soveltamista käytännössä, hallinnon periaatteiden ymmärtämistä, asianhallinnan- ja arkistoinnin osaamista, erinomaista kirjallista ja suullista viestintätaitoa sekä systemaattista ja järjestelmällistä työskentelytapaa.
Tehtäväkohtainen palkka on noin 4000 euroa, minkä lisäksi saat KVTES:n mukaiset lisät ja kokouspalkkiot. Pääset osaksi Laukaan kunnan dynaamista työyhteisöä, jossa on mahdollisuus kehittää omaa osaamistasi ja vaikuttaa laajasti kunnan toimintaan.
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi viimeistään 12.2.2025 klo 12.00 mennessä sähköisenä Kuntarekryssä.
Haastattelut erikseen kutsuttaville järjestetään 18 - 19.2.2025.
Virassa toivottu aloitusaika viimeistään 1.5.2025 alkaen, mutta mahdollisuuksien mukaan jo aikaisemmin sopimuksen mukaan. Virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.
Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/641072/fi_FI