Taloushallinnon asiantuntija, Alva-yhtiöt Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 23.1.2025
  • Hae viimeistään 20.2.2025
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Alva-yhtiöiden vastuulla ovat kaikille tärkeät elämisen peruspilarit: vesi, lämpö ja sähkö. Teemme työtä yhdessä asiakkaidemme kanssa energiatehokkaiden ja vihreiden valintojen sekä vastuullisen omaisuudenhallinnan puolesta. Olemme näkemyksellinen ja tulevaisuuteen katsova kumppani, joka saa asiakkaansa menestymään. Tavoitteemme on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Konsernissamme työskentelee noin 230 ammattilaista ja liikevaihtomme vuonna 2023 oli 197 miljoonaa euroa. Alva-yhtiöt Oy:n omistaa Jyväskylän kaupunki. Olemme Future Workplaces 2024 -sertifioitu työpaikka.
Haemme taloustiimiimme kehityshakuista taloushallinnon ammattilaista.
Tehtäviisi kuuluvat myyntilaskutuksen ja saatavahallinnan lisäksi ostolaskujen käsittelyyn liittyviä tehtäviä. Vastaat osaltasi myynti- ja ostolaskutusprosessiemme kehittämisestä sekä osallistut kuukausiraportointiin ja tilinpäätöksen tekemiseen. Työssäsi toimit osana viiden ammattilaisen tiimiä ja osallistut järjestelmäkehityshankkeisiin.
Edellytämme tehtävään soveltuvaa kaupallisen alan koulutusta, kuten tradenomi, KTM tai vastaava. Odotamme sinulta kokemusta laskutuksesta ja myyntireskontran hoidosta, kirjanpidon kokemus katsotaan eduksesi.
Tehtävässä menestyminen edellyttää yhteistyötaitoja ja tarkkuutta sekä huolellista otetta työhön. Haluat selvittää asioita numeroiden taustalla ja olet kehitysorientoitunut. Sinulla on hyvät tiimityötaidot ja paineensietokykyä.
Tarjoamme mukavat työkaverit ja iloisen ilmapiirin, hyvät työsuhde-edut sekä mahdollisuuden kehittyä mielenkiintoisten ja haastavien tehtävien parissa talouden ja energialiiketoiminnan prosessien osaajaksi.
Tehtävä on vakituinen ja työ alkaa sopimuksen mukaan
Lisätietoja: Talouspäällikkö Taina Julkunen, taina.julkunen(at)alva.fi tai p. 040 485 5335
Hakemuksesi ja CV:n voit lähettää osoitteessa www.alva.fi/tyopaikat 20.2.2025 mennessä. Huomioithan, että voimme edetä rekrytoinnissa jo hakuaikana. Tehtävään valitulta edellytämme hyväksyttyä terveystarkastusta.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.alva.fi/alva/tyopaikat/?rmpage=job&rmjob=253&ref=&utm_medium=talentech_publishing&utm_source=mol