Lyhennetty työviikko - ratkaisu työn kuormittavuuteen vai ääri-ilmiö?

Onko lyhyempi työviikko ratkaisu nykytyön kuormittavuuteen vai vain harvojen helpotus?

Jo useampi suomalaisyritys on viime aikoina ilmoittanut kokeilevansa nelipäiväistä työviikkoa laskematta työntekijöiden palkkoja. Japanin Microsoft kertoi viime vuonna kokeilusta, jossa nelipäiväinen työviikko johti 40% myynnin kasvuun. 

Nelipäiväisessä työviikossa on se lähtökohtainen yleinen harha, että töitä olisi yhtäkkiä vähemmän kun työpäiviäkin on vähemmän. Pihvi koko organisaation työviikon lyhentämisessä kuitenkin on siinä, että työt halutaan tehdä fiksummin, jolloin aikaakin kuluu vähemmän ja sitä voidaan käyttää muuhun kuin työhön. Tämä ei kuitenkaan tapahdu sormia napsauttamalla, vaan vaatii yrityksen kulttuurissa sekä työskentely- ja toimintatavoissa "perusorganisaatioista" poikkeavia tapoja toimia ja ajatella.

Jos siis työskentelyn tapa ei ensin muutu ja työaikaa vaan pätkäistään osa pois, jää myös osa työstä tekemättä. Tätä tuskin kukaan yritys tai johtaja toivoo. Jos työtä taas halutaan tehdä tehokkaammin lyhyemmässä ajassa, pitää työn tapojen muuttua ensin, vasta sitten voidaan kokeilla itse työajan muuttamista. Pelkkä aikataulun kiristys ei riitä. Tai ei ainakaan jos halutaan hyviä tuloksia ja tyytyväisempi henkilöstö

Itseohjautuvuus ei tarkoita työntekijöiden heitteille jättöä

Liian usein työntekijät kuitenkin jätetään yksin ratkomaan muuttuvaa työtään ja pohtimaan parempia tapoja organisoida ja priorisoida työnsä. Tässä organisaation tuki olisi ensiarvoisen tärkeää – oltiin työaikaa lyhentämässä tai ihan vaan vastaamassa muuttuvan työelämän moninaisiin paineisiin. Tietotyössä jokainen johtaa nykyään omaa työtään, mutta valitettavan usein organisaatioissa ei käytännössä tiedetä, miten muutosta kohti itseohjautuvuutta johdetaan ja ylipäätään miten ihmiset saadaan itseohjautuviksi.

Jotta mikään työn tekemisen tavan muutos onnistuu yrityksissä henkilötasolla asti, myös työn tekemisen pitää muuttua henkilötasolla. Ei riitä, että ylhäältä alas päin pyydetään ja ohjeistetaan toimimaan uudella tavalla, motivaation muuttaa omaa käyttäytymistään pitää tulla myös yksilöltä itseltään. Tässä molempien osapuolten – työntekijän ja työnantajan – vastuu nousee esiin.

Työnantajan tehtävä on tarjota työkalut, keinot, tuki ja kulttuurinen maaperä työn muutokselle, työntekijän rooli taas on sisäistää ja omaksua muutos – haluta oppia toimimaan uudella tavalla.

Mitä mieltä sinä olet, ratkeaako työn kuormittavuus yksinkertaisesti työviikon lyhentämisellä vai tarvitaanko ensin isompaa ajattelun muutosta?