Suppea näkökulma

En tiedä teistä muista, mutta itselleni on varsin tärkeää työskennellä työyhteisössä, johon sovin ja jossa viihdyn. Siksi yhden rekrytoinneissa usein esiintyvän "mokan" yleisyys ihmetyttää.

Kun asiantuntijaorganisaatioon etsitään uutta työntekijää, hän harvoin tulee työskentelemään täysin itsenäisesti, vaan tulee useimmiten osaksi isompaa tiimiä. Vietämme työpaikalla suurimman osan arjen hereilläoloajastamme, joten se, minkälaisessa työyhteisössä työskentelemme, vaikuttaa niin työn mielekkyyteen kuin tätä kautta tuottavuuteenkin. Hyvä työilmapiiri on siis tärkeää - ja ne työkaverit.

Siispä hämmennyn edelleenkin aina kun joku rekrytoi asiantuntijaorganisaatioon uuden henkilön osallistamatta olemassa olevan tiimin jäseniä tai lähimpiä sidosryhmiä rekrytointiin. Rekrytoinnit, joissa valinnat, karsinnat ja lopulta päätökset tekee vain yksi tai kaksi henkilöä harvoin päätyvät parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Paitsi ehkä hyvällä tuurilla.

Älkää ymmärtäkö väärin, kyse ei ole pelkästään siitä, että tuleva tiimi uteliaisuuttaan haluaa urkkia rekrytointia vaan myös tunteesta voida vaikuttaa työyhteisönsä asioihin. Sen lisäksi, että viimeisiä kandidaatteja kannattaa "testauttaa" tulevilla kollegoilla, jotta nähdään sopisiko tyyppi työyhteisöön ja kokeeko hän työkulttuurin omakseen, buustaa vaikutusmahdollisuus nykyisten työntekijöiden yhteenkuuluvuuden tunnetta yrityksessä. Tärkeää on kokea voivansa vaikuttaa asioihin.

Tämän lisäksi monimuotoinen haastatteluprosessi on palvelus myös hakijalle, joka yleensä pääsee paremmin pureutumaan työyhteisön ja organisaation kulttuurin nyansseihin jo rekrytointivaiheessa - samalla "tasolla" olevat kollegat kertovat usein avoimemmin työyhteisöön ja tiimiin liittyviä asioita kuin tuleva esimies. Vaikka rekrytointiprosessi ehkä hiukan hidastuukin tällä tavalla, ovat panostuksen hyödyt selkeät.

Miten teillä rekrytoidaan - yksin vai yhdessä?

Paula Narkiniemi

vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina