Työpaikan ankeuttajat

Jokaisella työpaikalla ne lymyävät. Toiset ujommin, toiset näkyvämmin. Yleensä ne iskevät silloin, kun sitä vähiten odotat; leppoisassa kahvihetkessä, suunnittelupalaverissa tai viattomasti vessajonossa. Nimittäin työpaikan ankeuttajat.

Ankeuttajat voidaan jakaa karkeasti kahteen päätyyppiin: yleis-negatiivisiin ja huumorintajuttomiin. Yleis-negatiivisia ankeuttajia esiintyy keskimäärin huumorintajuttomia ankeuttajia enemmän Suomalaisilla työpaikoilla. Yleis-negatiivisilla mikään – siis mikään – ei ole koskaan hyvin; töitä on liikaa, niitä on liian vähän, projektit ahdistavat, niiden puute ahdistaa, vessapaperi on liian kovaa tai tarjottu pulla kuivaa. Kyllä te tiedätte. Yleis-negatiivinen ankeuttaja rypee pohjamudissa tästä tulevaisuuteen, vaikka kuinka työtoverit sieltä yrittäisivät kammeta ylös. Ja mikä pahinta, tämä ankeuttajatyyppi onnistuu salakavalasti vetämään pahaa-aavistamattomia kollegoitaankin ankeuden syövereihin – hitaasti mutta varmasti.

Yleensä yleis-negatiivisen ankeuttajan ahdinko ei rajoitu vain työpaikalle, vaan osansa saa myös yksityiselämä. Työpaikkojen yleis-negatiiviset ankeuttajat tunnistaakin helposti Facebookin avulla, vaikka ei näiden kanssa suoraan työskentelisikään: elämänsä jokaista epäkohtaa ja turhaumaa rikkinäisestä bussilipunleimauslaitteesta parisuhdeongelmiin somessa julkisesti vatvovat tyypit paljastuvat varsin usein myös työpaikkojen ankeuttajiksi. Teitä on siis varoitettu.

Paras ja oikeastaan ainoa keino perus-negatiiviselta ankeuttajalta suojautumiseksi onkin joko karu vältteleminen tai vaihtoehtoisesti yltiöpositiivinen suhtautuminen ankeuttamisyrityksiin esimerkiksi näin:

Ankeuttaja: ”Jahas, tämäkin homma meni sitten penkin alle, yllätys”.

Sinä: ”Ei mutta Pena! Eihän tämä mennyt yhtään NIIN penkin alle kuin viimeksi, muistatko? Silloin homma lirisi oikein huolella, nyt vain tämä yksi juttu”.

Saatte varmaan kupletin juonesta kiinni.

Huumorintajuttomat ankeuttajat taas ovat nimensäkin mukaisesti päätyneet tähän maailmaan vailla huumorintajun häivääkään, ja se jos mikä tässä tyypissä eniten ihmetyttää. Ei sillä, että kaikkien huumorintajun tulisi olla samanlainen, ehei, harva ymmärtää minunkaan juttuja puolet ajasta ja se on täysin ok. Haasteena kun näiden ankeuttajien kanssa on, ettei minkäänlainen juttu uppoa, koskaan. Tiedätkö ne hetket, kun heität palaverin alkuun jonkun yleispätevän, ketään loukkaamattoman letkautuksen, jolle kaikki muut ovat aiemmissa palavereissa nauraneet ja johon huumorintajuttoman ankeuttajan vastaus on kysyvä katse ja mutinaa tyyliin ”Niin, se budjetointihan tässä projektissa oli vielä auki..”.

Huumorintajuttomilla ankeuttajilla ei huumorin tajun lisäksi ole useinkaan sosiaalisia suhteita työpaikoilla. Tämä ankeuttajatyyppi ei seurustele kollegoidensa kanssa edes pakon edessä työpaikan virkistyspäivässä eikä kukaan tiedä tyypistä oikeastaan muuta kuin mitä hän työkseen tekee. Sanomattakin on selvää, ettei tälle tyypille kannata esitellä kovinkaan repäiseviä kehitysideoita tai kutsua tätä workshoppaamaan kuin korkeintaan talouden tahtotilaa, jos tilaisuuden tavoitteena on edes etäisesti tuulettaa vanhoja käytäntöjä. Yleis-negatiiviseen ankeuttajaan verrattuna huumorintajuton on kuitenkin varsin vaaraton tapaus työpaikoilla: vastapuoli tuntee itsensä korkeintaan pari kertaa idiootiksi, kunnes oppii pitämään suunsa kiinni ankeuttajan seurassa.

Löytyykö omalta työpaikaltasi ankeuttajaa?

Paula Narkiniemi

Vapaa kirjoittaja

Twitter: @PoolaKristiina