Suomen evankelis-luterilainen kirkko logo

Suomen evankelis-luterilainen kirkko - Tietoa työnantajasta

Tietoa työnantajasta

Kirkko työllistää monien alojen ammattilaisia

Suomen evankelis-luterilainen kirkko työllistää eri puolella maata noin 19 000 työntekijää. Valtaosa työpaikoista on seurakunnissa, seurakuntayhtymissä, hiippakuntien tuomiokapituleissa tai Kirkkohallituksessa. Nämä ovat itsenäisiä työnantajaorganisaatioita, joilla on oma hallinto. Kukin hoitaa mm. henkilöstönsä rekrytoinnit itsenäisesti.

Kirkon työpaikoista noin puolet on hengellisen työn tehtäviä, kuten papin, kanttorin, diakonian viranhaltijan, varhaiskasvatuksen ohjaajan, nuorisotyönohjaajan sekä lastenohjaajan tehtävät. Näiden lisäksi kirkossa on töitä mm. hallinnon ja talouden, toimistotyön, viestinnän, tietohallinnon, kiinteistönhoidon ja ruokapalvelun tehtävissä.

Kirkko tarjoaa työtä, jolla on merkitystä. Se myös tarjoaa työntekijöilleen ammatillista osaamista tukevaa koulutusta. Osaan kirkon tehtävistä edellytetään evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyttä.

Lisätietoa: Kirkon alan ammatit

I kyrkan finns jobb för yrkesutbildade inom många områden

 Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland sysselsätter cirka 19 000 anställda runtom i landet. Merparten av arbetsplatserna finns i församlingar, kyrkliga samfälligheter, stiftens domkapitel och Kyrkostyrelsen. Dessa är självständiga arbetsgivarorganisationer med egen förvaltning. Varje organisation sköter bland annat sin personalrekrytering självständigt.

 Cirka hälften av kyrkans tjänster och befattningar finns inom andligt arbete, till exempel präster, kantorer, tjänsteinnehavare inom diakonin, ledare i småbarnspedagogik, ungdomsledare och barnledare. Dessutom arbetar man i kyrkan bland annat med administration och ekonomi, kontorsarbete, kommunikation, informationsförvaltning, fastighetsskötsel och mattjänster.

 Kyrkan erbjuder arbete som har betydelse. Den erbjuder också sina anställda utbildning som stöder yrkeskompetensen. För en del av kyrkans uppgifter krävs medlemskap i evangelisk-lutherska kyrkan.

 Mer information: Yrken i kyrkan

Yhteystiedot

  • Puhelin +358400926730
  • Käyntiosoite c/o 7. kerros Näsilinnankatu 26, 33200, Tampere
  • Postiosoite c/o 7. kerros Näsilinnankatu 26, 33200, Tampere
  • Työnantajan verkkosivut tampereenhiippakunta.fi

Tutustu työnantajaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Avoimet työpaikat
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on EVLUT jonka päätoimiala on Seurakunnat ja uskonnolliset järjestöt. Työnantajan kotipaikka on Tampere ja käyntiosoite C/O 7. KERROS NÄSILINNANKATU 26, 33200, TAMPERE. Suomen evankelis-luterilainen kirkko käyttää y-tunnusta 0246828-0. Työnantajalla on tällä hetkellä 4 avointa työpaikkaa Oikotiellä.