Väylävirasto logo

Väylävirasto - Tietoa työnantajasta

Tietoa työnantajasta

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Millainen työpaikka Väylävirasto on?

Väylävirasto tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia eri alojen osaajille. Meillä työskentelee vastuullisissa ja mielenkiintoisissa tehtävissä runsaat 480 asiantuntijaa. Sinulla voi olla teknisen alan tai vaikkapa alue-, yhteiskunta-, talous- tai käyttäytymistieteellinen koulutus.

Päätoimipisteemme on Helsingin Pasilassa. Lisäksi meillä on toimipisteet Lappeenrannassa, Turussa, Oulussa, Tampereella ja Vaasassa.

Väylävirasto tavoitteena on mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Tärkeä tavoitteemme on myös Suomen elinkeinoelämän toimivuuden ja kilpailukyvyn varmistaminen.

Toimintamme on vastuullista, tehokasta ja innovoivaa. Teemme valintamme kestävän liikenteen ja liikkumisen sekä yhteiskunnan hyväksi. Hyödynnämme tietoa ja uutta teknologiaa turvallisemman, sujuvamman ja kestävämmän liikenteen aikaansaamiseksi.

Huolehdimme työntekijöistämme ja tarjoamme henkilöstöetuina:

  • joustavan työajan

  • etätyömahdollisuuden

  • Epassi liikunta- ja kulttuuriedun

  • työmatkaedun

  • polkupyöräedun

  • työnantajan tukeman lounaan.

Väylävirasto on osaavien ihmisten erinomainen työpaikka!

Yhteystiedot

  • Puhelin +358295343000
  • Käyntiosoite Opastinsilta 12 A, 00520, Helsinki
  • Postiosoite PL 33, 00521, Helsinki
  • Työnantajan verkkosivut vayla.fi

Tutustu työnantajaan Väylävirasto

Avoimet työpaikat
Väylävirasto on VALT jonka päätoimiala on Työvoima- ja elinkeinoasiain hallinto. Työnantajan kotipaikka on Helsinki ja käyntiosoite OPASTINSILTA 12 A, 00520, HELSINKI. Väylävirasto käyttää y-tunnusta 1010547-1. Työnantajalla on tällä hetkellä 1 avoin työpaikka Oikotiellä.