Tietoa tehtävästä
OP Etelä-Pirkanmaa sijaitsee elinvoimaisella toimialueella Suomen kasvukäytävällä. Konttorimme sijaitsevat Akaassa, Valkeakoskella ja Urjalassa. Konserniimme kuuluu lisäksi OP Koti Etelä-Pirkanmaa Oy LKV. Nyt meillä on haussa uutta vahvistusta henkilöasiakasrahoituksen asiakkuusneuvojaa/-asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen.
Muutama sana tehtävästä
Haemme positiivista ja tavoitteellista finanssialan ammattilaista, jolla on innostunut asenne ja halu tarjota loistavaa asiakaspalvelua. Kohtaat asiakkaita monikanavaisesti. Tehtäväsi on löytää parhaat kokonaisratkaisut henkilöasiakkaidemme rahoitus- ja muihin pankkipalvelutarpeisiin. Työskentelet itsenäisesti, mutta tiiviissä yhteistyössä muiden asiantuntijoidemme kanssa.
Miksi meille kannattaa hakea?
Vastuullisen työn vastapainoksi pidämme huolen työhyvinvoinnistasi. Tarjoamme sinulle vakaan ympäristön, jossa vastuullisuus, ihmisläheisyys ja yhdessä menestyminen ovat keskeisiä arvoja.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja merkityksellisen tehtävän ammattitaitoisessa ja mukavassa työyhteisössä, joustavan työajan sekä mahdollisuuden jatkuvaan osaamisen kehittämiseen.
Saat käyttöösi monipuoliset henkilöstöetumme, joihin kuuluvat esimerkiksi henkilöstörahasto sekä henkilökuntaehtoiset pankki- ja vakuutuspalvelut. Tarjoamme myös kattavan työterveyshuollon, laajan hoitokuluvakuutuksen. Työssäjaksamiseen panostamme arjen tasapainolla ja joustavuudella sekä tarjoamalla käyttöösi lounas-, liikunta- ja kulttuuriedut.
Tunnistatko tästä itsesi?
Odotamme sinulta aiempaa kokemusta pankkiliiketoiminnasta ja rahoituksesta, erityisesti henkilöasiakasrahoituksen osaaminen on sinulle eduksi. Sinulla on aktiivinen ja myynnillinen ote työhön, positiivinen asenne sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Olet asiakaslähtöinen, osaat tunnistaa asiakkaiden tarpeita ja tarjota rohkeasti tarpeisiin soveltuvia ratkaisuja. Kaupallinen tai muuten tehtävään soveltuva koulutus antaa hyvät valmiudet työssä menestymiselle. Sujuva englannin kielen taito on eduksi.
Miten tästä eteenpäin?
Lisätietoja tehtävästä antaa asiakkuusjohtaja Leena Niittyaro p. 040 573 1404.
Hae tehtävää lähettämällä ansioluettelosi ja hakemuksesi op-careers.fi -sivuston kautta viimeistään 12.1.2025 mennessä. Kuulemme mielellämme lisää osaamisestasi ja motivaatiostasi. Ethän aikaile turhaan hakemisen kanssa, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn ja haastattelut jo hakuaikana.
Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot, yritysyhteydet ja mahdolliset eturistiriidat sekä teetetään huumausainetesti.
OP Ryhmä – Meillä on jotain yhteistä
OP Ryhmä on monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta kunnioittava työyhteisö. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Arvostamme erilaisuuden mukanaan tuomaa rikkautta ja monipuolisia näkökulmia. Kannustamme kaikkia hakemaan meille töihin, sillä meillä on jotain yhteistä. Hienoa, että haluat mukaan yhteiselle matkallemme.
Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan vetovoimaisin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 14 000 alan ammattilaista. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Meillä työskentely on merkityksellistä sekä työntekijöillemme että muille, sillä Suomen suurimpana finanssiryhmänä rakennamme työllämme toiveikkaampaa tulevaisuutta. Sitä olemme tehneet jo yli 120 vuoden ajan.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 12.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.