Tietoa tehtävästä
Haemme energia-asiantuntijaa Tilapalvelut-liikelaitoksen Toimitilajohtamisen Kiinteistöhallinta-yksikköön. Sinulla on tärkeä rooli kaupungin energia-asiantuntijana.
Tehtäviisi kuuluvat mm. kaupungin kiinteistöjen energiatehokkuusasiat sekä omistetussa rakennuskannassa, että uudis- ja perusparannushankkeissa, toimit kaupungin ilmasto-ohjelman yhteyshenkilönä Tilapalvelut-liikelaitoksen edustajana.
Energia-asiantuntijana tehtäviäsi ovat:
energian ja veden hankinta ja hallinta, energian ja veden säästötavoitteiden asettaminen ja seuranta, KETS-sopimuksen (jatkossa JETS) koordinointi, uusiutuvien energiamuotojen käytön edistäminen kaupunkitasoisesti, taloteknisten ratkaisujen energiatehokkuuden ja kustannustehokkuuden arviointi.
Osallistut Tilapalvelut-liikelaitoksen prosessien kehittämiseen ja teet yhteistyötä rakennushankkeiden tiimien kanssa ohjeistusten ja prosessien laatimisessa sekä suunnittelun ja toteutuksen aikana huomioiden ympäristö-, elinkaari- ja ilmastotavoitteet sekä näihin liittyvä lainsäädäntö. Ohjeistat kohteiden käyttäjiä energiansäästötoimenpiteiden toteuttamisessa.
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen ja haastavan tehtävän kaupungin tilapalveluiden tuotantoon. Pääset osaksi kehitysmyönteistä ja aktiivista työyhteisöä.
Työpaikan nimi ja osoite: Tilapalvelut-liikelaitos, Tekniikantie 15, 02150 Espoo
Työaika: 36 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen
Tämä työpaikka on esteetön
Otamme huomioon kaikki hakuaikana tulleet hakemukset. Voimme käsitellä hakemuksia ja aloittaa haastattelut jo hakuaikana. Valinta tehdään hakuajan päätyttyä sen jälkeen kun haastattelut on saatu päätökseen. Tämän rekrytoinnin haastattelujen suunnitellut ajat ovat: 23.1.-24.1.2025.
Kelpoisuusvaatimukset: Soveltuva korkeakoulututkinto.
Tehtävässä edellytetään energia-asioiden asiantuntemusta sekä kokemusta, tietotekniikkataitoja sekä hyvää kirjallista ja suullista esiintymisvalmiutta suomen-, ruotsin- ja englanninkielillä. Lisäksi edellytämme aloitteellisuutta, yhteistyökykyä ja joustavuutta. Odotamme myös verkostoissa toimimisen onnistuvan sinulta kiitettävästi.
Arvostamme kokemusta Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) mukaisista asioista sekä julkisiin hankintoihin liittyvää osaamista. Lisäksi arvostamme oman auton käyttömahdollisuutta.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan.
Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Palkkaus
Tehtävän palkka on 3778.30€/kk
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 17.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.
Tietoa työnantajasta
Lue lisää työnantajasta
- Merkityksellistä osaamisen kehittämistä Espoon kaupungilla
- Suuntaamon avulla kehitetään johtamista Espoon kaupungilla
- Espoon kaupungilla henkistä pääomaa oman alan kesätöistä
- Kestävämpää tulevaisuutta Espooseen
- Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
- Kesätyö Espoon kaupungin luontotalolla avaa näkymiä ympäristöalalle - "Haluan tehdä töitä kestävän tulevaisuuden eteen"
- Espoon kaupungin kesätöissä tähdätään kohti kestävämpää huomista
- Espoon kaupunki: Vuosien Oikotie-yhteistyö tuottaa tulosta
- Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle