Tietoa tehtävästä
Koetko työn lasten- ja nuorten kasvun ja oppimisen tukemisen parissa sydämesi asiaksi? Haemme koulunkäynninohjaajaa merkitykselliseen työhön Mainingin kouluun. Työtehtävä on määräaikainen.
Kuvaus tehtävästä:
Tämä tehtävä painottuu yläkoulun erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden pienryhmään. Koulunkäynninohjaajana Mainingin koulussa työskentelet kuitenkin tarvittaessa joustavasti alaluokkien ja yläluokkien oppilaiden kanssa. Teet jatkuvaa ja tiivistä yhteistyötä niin luokanopettajien kuin aineopettajien ja muiden koulunkäynninohjaajien kanssa. Työtehtäviisi kuuluu eri-ikäisten oppilaiden koulunkäynnin ja kasvun tukeminen sekä monipuolinen ohjaaminen ja avustaminen erilaisissa arjen tilanteissa koulupäivän aikana. Työhön sisältyy oppilaiden ohjaamisen lisäksi opettajien antamien tehtävien valmistelua sekä yhteissuunnittelua ja kehittämistyötä.
Erilaisten oppijoiden tukeminen vaatii läsnäoloa, kohtaamista sekä joustavuutta ja kykyä sopeutua muttuviin tilanteisiin.
Koulunkäynninohjaajana toimit osana työyhteisöä koulun yhteinäisen toimintakulttuurin mukaisesti. Mainingin kouluyhteisössä vastuullinen kasvatustyö kuuluu kaikille.
Koulun nimi ja osoite: Maininkitie 23, 02320 Espoo
Työaika: Viikkotyöaika voi vaihdella vuosittain avustajapalveluihin käytettävän resurssin perusteella. Vähintään 21 h/viikko, jolloin palkka on 1 282,04 €/kk. Työnteko ja palkanmaksu ovat keskeytyneenä enintään 10 viikkoa vuodessa koulutyön keskeytysten aikana. Keskeytysaika määritellään vuosittain. Tässä tehtävässä viikkotyöaika on n.28-30h.
Tehtävä on määräaikainen ajalle 1.2.2025-31.5.2025. Työ voidaan aloittaa sopimuksen mukaan jo tammikuussa.
Kelpoisuusvaatimus: Koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto tai muu soveltuva erikseen määritelty koulutus.
Tehtävässä edellytetään:
Tehtävässä edellytetään taitoja kokemusta toimia lapsiryhmän ohjaajana.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Arvostamme:
- Hyviä tunne- ja vuorovaikutustaitoja
- Tietoa lapsen kokonaisvaltaisesta kehityksestä
- Oppilaan yksilöllisen avustustarpeen mukaista osaamista
- Kykyä oman toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen yhteistyössä eri osapuolten kanssa
- Taitoa valmistaa yksilöllistä oppimateriaalia ohjeiden mukaan
- Vastuullista työotetta ja kykyä sopeutua muutoksiin
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Palkkaus
Tehtävän palkka on 2335.22€/kk
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 8.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.
Tietoa työnantajasta
Lue lisää työnantajasta
- Merkityksellistä osaamisen kehittämistä Espoon kaupungilla
- Suuntaamon avulla kehitetään johtamista Espoon kaupungilla
- Espoon kaupungilla henkistä pääomaa oman alan kesätöistä
- Kestävämpää tulevaisuutta Espooseen
- Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
- Kesätyö Espoon kaupungin luontotalolla avaa näkymiä ympäristöalalle - "Haluan tehdä töitä kestävän tulevaisuuden eteen"
- Espoon kaupungin kesätöissä tähdätään kohti kestävämpää huomista
- Espoon kaupunki: Vuosien Oikotie-yhteistyö tuottaa tulosta
- Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle