Haemme tiimimme lähihoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Kyseessä on opintovapaan ja vuosiloman sijaisuus 28.10.2024 – 28.2.2025.
Tervetuloa Pienryhmäkoti Mineaan!
Pienryhmäkoti Minea tarjoaa ympärivuorokautista asumista kehitysvammaisille ja autismikirjon lapsille ja nuorille. Minea on 13-paikkainen yksikkö, joka on jakautunut kahteen taloon. A-talossa asuvat yli 12-vuotiaat ja C-talossa alle 12-vuotiaat.
Meillä eletään mahdollisimman tavallista arkea. Lapset ja nuoret käyvät koulua ja pienimmät päiväkotia. Kaikki osallistuvat kodin askareisiin, kukin omien kykyjensä mukaisesti. Kannustamme jokaista lasta ja nuorta omatoimisuuteen sekä tekemään valintoja. Henkilökuntamme on sitoutunut varmistamaan lapsen hyvän hoidon ja kasvatuksen sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellisen valvonnan ja huolenpidon. Kunnioitamme heidän osallisuuttaan ja itsemääräämisoikeutta.
Minea sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden äärellä Vantaan Myyrmäessä. Voit hurauttaa meille kätevästi bussilla tai junalla. Yksikön pihalla on muutamia parkkipaikkoja.
Tuemme perhettä ja lasten kasvua suunnitelmallisesti ja ammatillisesti. Tukea tarvitseva lapsi ja nuori on aina keskiössä ja palvelut suunnitellaan hänelle yksilöllisesti. Työskentelemme perhekeskeisesti, mikä tukee myös vanhempien osallisuutta ja jaksamista.
Mitä tehtäväsi sisältää
Tehtäviisi kuuluvat ohjaustyön lisäksi lasten ja nuorten toimintakyvyn ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen ja ylläpitäminen ja tiivis yhteistyö asiakkaidemme erilaisissa verkostoissa. Arvostamme palvelujärjestelmän tuntemusta ja autismiosaamisesta. Lääkeluvat tulee suorittaa Mineaan heti työsuhteen alussa.
Läsnäolosi on tärkeää – asiakkaan aito kohtaaminen ja kommunikaation tukeminen ovat merkittävä osa tehtävääsi. Meille pienetkin onnistumiset ovat suuria, oli kyse sitten mielekkään kokemuksen aikaansaamasta hymystä tai onnistuneesta ruokailuhetkestä. Paras palaute hyvin tehdystä työstä välittyykin asiakkailtamme usein ilmein ja elein!
Sinua odottaa moniammatillinen tiimi
Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitajia ja muita sote-alan ammattilaisia sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Meistä jokainen on sinun tukenasi – kerrothan sinäkin kehitysehdotuksistasi rohkeasti meille!
Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme ja tunnet olosi turvalliseksi. Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet, joita yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan ja viihtyisän työyhteisön. Mineassa on tekemisen meininki, jossa lapset ja nuoret ovat keskiössä.
Tule mukaan kehittämään kanssamme työyhteisöä, jossa näkyy välittäminen, osaaminen ja ammattitaito!
Odotamme sinulta:
- lähihoitajan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä
- valmiutta kolmivuorotyöhön
- aitoa kiinnostusta kohdata asiakkaamme yksilöllisesti tuoden iloa heidän elämäänsä
Hyvinvointisi tueksi tarjoamme:
- työterveyshuollon, joka sisältää mielen hyvinvointia tukevia palveluita
- vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikkialla maailmassa ilman korvausrajaa
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää tehtävässä omia vahvuuksiasi
- monipuolisia koulutuksia ja kehittymismahdollisuuksia
- mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta
Oletko sinä tuleva työkaverimme?
Jätä yhteystietosi helposti ja nopeasti! Toimi pian, sillä voimme tehdä palkkauspäätöksen jo ennen hakuajan päättymistä 18.10.2024. Työ alkaa 28.10.2024 tai sopimuksen mukaan. Tehtävä on määräaikainen 28.10.2024 – 28.2.2025. Kyseessä on opintovapaan ja vuosilomien sijaisuus. Tehtävässä on mahdollisuus jatkoon sijaisuuden päättyessä.
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen. Palkkaluokkasi lähihoitajan/ohjaajan tehtävässä on G22 (2470,53-2797,08 € alan työkokemuksesta riippuen + työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät). Lisäksi yksikössämme työskenteleville maksetaan lisäksi haastavan kehitysvammatyön yksikkökohtaista lisää 150 €/kk.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Jäikö jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Petra Sainio
Arkisin klo 9-15. puh. 050 3034154
tai sähköpostitse petra.sainio@rinnekodit.fi
Rinnekodit Oy on Diakonissalaitoksen omistama yhteiskunnallinen yritys, joka tuottaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, riippuvuushäiriöisille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevien hyväksi. Meillä työskentelee valtakunnallisesti 2900 sote-alan ammattilaista yli 150 toimipisteessä.
#sydänmukana #elämänpoluilla