Tietoa tehtävästä
Haemme yhteisölliseen joukkoomme Juvanpuiston kouluun musiikinopettajan sijaista!
Juvanpuiston koulu on Pohjois-Espoossa sijaitseva yhtenäiskoulu, jossa opiskelee noin 580 oppilasta vuosiluokilla 1-9. Koulun visiona on saada jokaisessa lapsessa ja nuoressa oleva hyvä näkyviin. Koulussamme on vahva yhteistyön tekemisen kulttuuri.
Koulun nimi ja osoite: Juvanpuiston koulu, Juvanpuro 2, 02920 Espoo.
Työaika: OVTES:in mukainen.
Tehtävä on määräaikainen.
Haettava tehtävä on virkasuhteinen.
Palvelussuhde alkaa 1.8.2024.
Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun musiikin lehtorin kelpoisuus.
Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Määräaikaisissa tehtävissä huomioimme myös ei-kelpoiset hakijat.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Valittavan eduksi luemme taidon työskennellä opetussuunnitelman mukaisessa toimintakulttuurissa sekä kiinnostuksen kehittää kouluamme kohti hyvinvoivaa kouluyhteisöä.
Arvostamme vahvaa näyttöä yhteistyötaidoista työyhteisössä, kokemusta yhteisopettajuudesta ja opetuksen inklusiivisista toteutustavoista.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.
Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 4.10.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.
Tietoa työnantajasta
Lue lisää työnantajasta
- Merkityksellistä osaamisen kehittämistä Espoon kaupungilla
- Suuntaamon avulla kehitetään johtamista Espoon kaupungilla
- Espoon kaupungilla henkistä pääomaa oman alan kesätöistä
- Kestävämpää tulevaisuutta Espooseen
- Kesätyössä Ohjaamotalolla yksikään päivä ei ole samanlainen
- Kesätyö Espoon kaupungin luontotalolla avaa näkymiä ympäristöalalle - "Haluan tehdä töitä kestävän tulevaisuuden eteen"
- Espoon kaupungin kesätöissä tähdätään kohti kestävämpää huomista
- Espoon kaupunki: Vuosien Oikotie-yhteistyö tuottaa tulosta
- Kesätyö Ohjaamotalossa tarjoaa tärkeän askeleen Jaanan urapolulle