Äidinkielen tuntiopettaja, Kokkolan kaupunki
- Alkuperäinen julkaisupäivä 9.12.2024
- Hae viimeistään 31.12.2024
- Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Vuosiviikkotunteja kevätlukukaudella 2025 on yhteensä 22, joista kaksi on alakoulun puolella. Tämä on sinulle mahdollisuus liittyä pienen ja lämpimän kouluyhteisön jäseneksi, jossa jokaista arvostetaan ja jokainen saa olla oma itsensä.
Lohtajan koulu sijaitsee Kokkolan kaupungissa, luonnonläheisessä, rauhallisessa maalaismiljöössä lähellä merta. Koulussamme on noin sata oppilasta. Meille on tärkeää luoda turvallinen ja kannustava oppimista tukeva yhteisö, jossa oppilaat viihtyvät ja he saavat tukea omaan kasvuunsa ja oppimiseensa. Pienessä kouluyhteisössämme jokainen tuntee toisensa etunimeltä ja työyhteisömme tukee toisiaan arjen haasteissa. Koulustamme löytyy myös oma erityisluokanopettaja, jonka panos työyhteisölle on merkittävä.
Lohtajan koulussa olemme ylpeitä välittävästä ja läheisestä työilmapiiristämme. Henkilökuntaamme yhdistää yhteinen tahtotila - tehdä koulusta paikka, jossa jokainen kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Tuemme toisiamme arjen tilanteissa eikä kenenkään tarvitse kohdata työn haasteita yksin.
Mitä tarjoamme sinulle?
Yhteisöllisen ja lämminhenkisen työympäristön, jossa jokainen opettaja on tärkeä ja arvostettu osa kouluyhteisöä.
Mahdollisuuden tutustua oppilaisiin ja heidän tarpeisiinsa yksilöllisesti sekä tukea heidän oppimistaan turvallisessa ja
kannustavassa ilmapiirissä.
Luonnonläheisen sijainnin ja pienen koulun rauhallisen työympäristön, joka antaa tilaa keskittyä olennaiseen -
oppilaiden kasvun tukemiseen.
Mahdollisuuden kehittää omaa ammatillista osaamista ja osallistua koulun kehittämiseen.
Kokkolan kaupungin henkilöstöedut, kuten muun muassa ePassi, työsuhdepyörä ja alennukset paikallisissa yrityksissä.
Odotamme sinulta:
Asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksesta 986/1998 5§ mukaista aineenopettajan kelpoisuutta.
Halua toimia tiiviisti yhteistyössä kollegoiden ja koko kouluyhteisön kanssa.
Myötätuntoista ja ratkaisukeskeistä työotetta, joka tukee oppilaiden yksilöllistä kasvua ja oppimisen iloa.
Eduksi katsomme:
Aineenopettajan työkokemuksen
Tietoteknisen osaamisen
Kelpoisuuden opettaa myös muita perusopetuksen oppiaineita
Kelpoisten hakijoiden puuttuessa, voidaan virka täyttää ei-kelpoisella hakijalla koulun työpäivien ajaksi kevätlukukaudeksi 2025.
Toimen täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa ja valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava työterveyslääkärin lausunto terveydentilastaan (sis. huumausainetestin) sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta.
Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen määräaikaan mennessä www.kuntarekry.fi-sivujen kautta sekä liittämään hakemuksen mukaan kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset.

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/KOK-03-154-24/fi_FI