Työpaikan vaihto

Raivohaku vetämään ja uuteen työhön? Tee nämä 10 asiaa ennen kuin toimit

Raivohaku

Turhauttaako nykyinen työ? Suututtaako esihenkilö? Ärsyttääkö kollega? Tympiikö työpaikan byrokratia? Työnhaku suuttumuksen voimalla eli raivohaku (rage applying) on noussut ilmiöksi esimerkiksi sosiaalisen median palvelu TikTokissa.

Kun töissä leikkaa oikein kunnolla kiinni, tekee mieli ottaa loparit ja vaihtaa maisemaa. Todennäköisesti raivohakuun lähtemisen taustalla on pitkään kytenyttä ärsytystä työnantajaa, työyhteisön jäseniä tai työpaikalla ilmennyttä epäasiallista käytöstä kohtaan. Kun pinnan alla tekeytynyt raivo sitten leimahtaa, suututtaa jo niin paljon, ettei horisontissa kerta kaikkiaan näy muita vaihtoehtoja kuin työpaikan vaihto.

Raivohaku voi tarjota pelastuksen, jos et saa muuten riuhtaistua itseäsi irti huonosta työpaikasta. Äkkipikaisesti toimiessa voi kuitenkin tulla tehtyä hätiköity päätös, joka kaduttaa myöhemmin. Malta siis mielesi ja lukaise seuraavat vinkit läpi ennen raivohakuun ryhtymistä.

Tee nämä 10 asiaa ennen raivohakua

1. Hengitä syvään ennen kuin teet mitään muuta. Mieti yön yli ennen kuin ryhdyt raivohakuun.

2. Reflektoi, mistä ärsyyntymisesi johtuu. Onko työpaikalla epäkohtia, joita ei ole yrityksistä huolimatta korjattu? Onko työsi liian kuormittavaa?

Lue myös: Taklaa työuupumus ajoissa

3. Listaa plussat ja miinukset. Mitkä asiat nykyisessä työssäsi ovat hyvin, mitkä huonosti ja mitkä kenties hyvin huonosti? Minkä toivot muuttuvan uuden työn myötä?

4. Hae perspektiiviä juttelemalla työpaikan vaihdosta läheisten ihmisten tai työterveyspsykologin kanssa.

5. Mieti, voisiko tilanne ratketa esihenkilön kanssa keskustelemalla. Usein mieltä vaivaavat asiat ratkeavat puhumalla.

Lue myös: Hankala pomo ja huonoa johtamista?

6. Mieti, mitä oikeasti haluat työelämältä. Voiko käydä niin, että raivohaku vie sinut työpaikkaan, joka ei tunnukaan omalta?

Lue myös: Ammattiahdistus koskettaa myös työssäkäyviä aikuisia

7. Laske, millä tulet taloudellisesti toimeen, jos jäätkin työttömäksi esimerkiksi koeajalla.

8. Ota huomioon, että et uudessa työpaikassa välttämättä saa neuvoteltua täyttä kesälomaa. Puntaroi, jaksatko tavallista lyhyemmillä lomilla.

9. Laita LinkedIn-profiilisi kuntoon ennen kuin alat hakea työpaikkoja. Työnhakuun on parempi lähteä valmistautuneena kuin kylmiltään.

10. Mieti miltä näyttää raivon vallassa kirjoitettu työhakemus. Nuku ainakin yön yli ennen kuin lähetät hakemuksen matkaan. Lue myös vinkkimme työhakemuksen tekoon.

Raivohaku päälle? Jos haluat kuitenkin raivohakea uutta työpaikkaa – katso avoimet työpaikat.

Lue myös: Lähtijät – kun työpaikan vaihto on ainoa oikea ratkaisu