Kenelle on tilaa IT-alalla?

Ennen sosiaalialalle siirtymistäni työskentelin ohjelmistoalalla teknisissä tehtävissä tietotekniikan DI-tutkintoni pohjalta. Tuntumani on, että alalla ollaan enemmän asia- kuin ihmiskeskeisiä. Tästä lähtökohdasta voisi kuvitella, että alalle on helppo työllistyä, vaikkei olisikaan maailman supliikein tyyppi, neurotyypillinen tai muuten normeihin istuva yksilö. Mitäs sillä on väliä, jos on vähän omituinen otus, kunhan hommat hoituvat, eikö niin?

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Nykyaikainen ohjelmistokehitys on hyvin vahvasti tiimityötä. Ne töihin revittävät koodarit ovat sosiaalisesti kyvykkäitä ja kohtalaisen itsevarmoja tyyppejä, jotka solahtavat osaksi tiimiä kuin tiimiä ilman sen suurempaa vaivannäköä. Myös IT-alan esihenkilöiden tausta on usein tekninen, mikä tarkoittaa sitä, että ’ihmisosaaminen’ ei välttämättä ole niin vahvaa kuin esimerkiksi sosiaalialan tai henkilöstöhallinnon ammattilaisilla. Tästä lähtökohdasta on täysin ymmärrettävää, että ei olla kovin innokkaita palkkaamaan ihmisiä, joiden integroiminen tiimiin vaatisi erityistä vaivannäköä tai oman johtamisosaamisen kehittämistä.

Johtamiskeskustelua seuranneena ja omaan työhistoriaani peilaten olen siinä käsityksessä, että hyvän johtajan tärkeimpiä taitoja ovat nimenomaan ihmissuhdetaidot. Niiden eräs kulmakivi taas on vahva itsetuntemus. Lisäksi on tärkeää ymmärtää erilaisia, eri taustoista tulevia ihmisiä.

Hyvä johtaja ei voi olettaa, että kaikki ajattelevat samalla tavalla kuin hän tai motivoituvat samanlaisista asioista. 

Sama pätee myös rekrytoijiin. Ilman vahvaa itsetuntemusta olemme alttiita projisoimaan omia ominaisuuksiamme muihin ja tekemään perusteettomia olettamuksia heistä ja heidän kyvykkyyksistään tai toimintatavoistaan.

Vankka itsetuntemus tai empatiakyky ei välttämättä riitä, jos tietotaitoa puuttuu. Ihmisten johtajilla olisi syytä olla ymmärrystä ja tietoa esimerkiksi erilaisista syrjinnän muodoista ja syrjintää kokevista ihmisryhmistä. Ilman asiallista tietoa toimimme herkästi stereotypioiden ja omien ennakkoluulojemme varassa.

Työskentelen helsinkiläisille työnhakijoille suunnatussa valmennuspalvelussa. Asiakkainamme on ihmisiä, joiden on syystä tai toisesta ollut vaikea löytää omaa paikkaansa työelämässä. Taustojen ja syiden kirjoon mahtuu monenlaista mielenterveyden haasteista traumataustaan, neuropsykiatrisiin erityishaasteisiin, kielitaidon puutteellisuuteen ja vammaisuuteen. Suurin osa asiakkaistamme on kuitenkin motivoituneita ja vähintään osa- tai täsmätyökykyisiä.

Kun taustalla on jo valmiiksi tavallista kivisempi polku työelämään, itsetunto ei ymmärrettävästi ole vahvimmillaan. Kuitenkin standardimallinen työnhakuprosessi edellyttää kykyä markkinoida itseään hyvinkin taitavasti.

Työn hakeminen on aivan oma taiteenlajinsa, ja joiltakin se sujuu helpommin kuin toisilta.

IT-alalla on jatkuvasti pulaa hyvistä tekijöistä. Onko johtamiseen, rekrytointiin, perehdytykseen ja tiimihengen lujittamiseen panostettu riittävästi? Kuinka paljon potentiaalia jää hyödyntämättä, kun kaikilta hakijoilta käytännössä vaaditaan sopimista siihen tiettyyn ”hyvän kandidaatin” muottiin? Ja ennen kaikkea: onko IT-alalla tahtoa ja uskallusta ottaa vastuullisen työllistämisen haaste vastaan ja hankkia lisää osaamista ihmisten johtamisesta ja aidosti inklusiivisen, terveen ja turvallisen työyhteisön rakentamisesta?

Siinä ei ole kyse taikatempuista, tuurista tai ”juuri oikeista ihmisistä”, vaan taidoista, joita voi oppia kuka tahansa.

Blogin kirjoittaja Annu Ituarte on työhönvalmentaja Hoivatie Oy:ssä. Hoivatie tuottaa vaikuttavia sosiaalipalveluja tukea tarvitseville. Hoivatie on syntynyt Nuorten Ystävien ja Oulun Diakonissalaitoksen yhdistettyä palveluliiketoimintansa.